maanantai 22. syyskuuta 2014

...


I can't remember anything 
Can't tell if this is true or dream

Deep down inside I feel to scream
This terrible silence stops me



Now that the war is through with me
I'm waking up, I cannot see
That there is not much left of me
Nothing is real but PAIN now!!!!

Sopii ku nenä päähän...

torstai 4. syyskuuta 2014

Yksi lisää

Jälleen kerran puhkaistaan vatsanahkani ja laitetaan yksi letku sisään vatsaani. Onneksi nukutus ja operaatio menee hyvin ja herään nukutuksesta happimaski kasvoilla. Muistan mitä on tehty ja vasemmassa kyljessä tuntuu pistävää kipua. En jaksa edes katsoa sinne, mutta eiköhän se ihan hyvän näköinen ole. Heräämön hoitaja tulee kysymään onko minulla kipua ja nyökkään hänelle silmät vielä ihan sumeina. Lääke auttaa onneksi heti ja pystyn vähän vielä torkahtamaan. Pian herään uudelleen ja kipu on voimakkaampi, viiton hoitajan paikalle ja kerron kivun lisääntyneen. Hän katsoo paidan alle ja sanoo että se näyttää ihan siistiltä, mutta antaa lisää kipulääkettä. Pian alkaa taas jaloissa se helvetin mukava hermosärky jäytää ja jalat alkavat kramppaamaan, mikä lisää vatsalla olevaa kipua, kun yritän rauhoittaa jalkoja. Onneksi pääsen osastolle, missä saan lääkkeet jalkoihin. Seuraavat päivät olivat todella vaikeita, koska vatsa oli niin kipeä. En pystynyt liikkumaan kunnolla, enkä päässyt sängystä istumaan. Kuinka helvetin turhauttavaa vaan maata paikalla. Yöllä herään kauheihin kramppeihin ja vatsalle on pakko laittaa kylmäpussi. Toivon et tää kipu ei kestä kovin kauaa.

Taas yksi arpi ja reikä lisää... Kuinkahan paljon noita arpia on.. En oo laskenu, mutta tilkkutäkiltä näyttää.. Ne futiksen tuomat "lihakset" on kaikki surkastuneet ja kesän rusketukset on poissa. Todella vaikee on oppia sopeutumaan tähän uuteen kroppaan. Mutta onneksi oon elossa! Silti henkisesti on vaikee hyväksyä tätä muutosta, eikä mun varmasti koskaan tarvikkaan kokonaan...