tiistai 21. huhtikuuta 2015

hyväntekeväisyyttä

Nyt teillä on pieni mahdollisuus auttaa! Kolleegani aikoo suorittaa 100km ultrajuoksun Fiskarsista Vantaalle. Tällä tempauksella hän on halunnut auttaa minua kuntoutumisessa ja suorittaa lipaskeräystä itä-Uudenmaan poliisin alueella kaikissa isommissa tapahtumissa. Tarkemmin voit seurata lippaiden liikkumista ja kollegan harjoitusten etenemistä sosiaalisessamediassa hashtageilla #sisun100 ja #heidinhyväksi. päätietolähteenä toimii kuitenkin osoite www.facebook.com/sisun100

Olen älyttömän kiitollinen Tuomakselle, kun hän omasta tahdosta haluaa tehdä jotain näin jaloa. Se tunne etten ole yksin tässä tilanteessa, vaan tukenani on koko poliisiyhteisö, tuo valtavasti energiaa ja voimaa. Ennen kaikkea sisua!! Jos vaan pääsisin mukaan juoksemaan sen satasen niin kaikki ois täydellistä.. En tule koskaan unohtamaan tätä, mikä varmasti ajaa mua voittamaan omat unelmani. Joskus vielä teen jonkun ultra vetäsyn! Onneksi tälläsiä ihmisiä löytyy vielä :)


Käykö tie vain ylämäkeen?
Kyllä, juuri näin.
Viekö matka koko päivän.
Yöhön asti, ystäväin.

CHRISTINA ROSSETTI (1830-1894)

Painajaisia...

Uni on yks tärkeimmistä asioista paranemisessa. Oon nukkunu jo pitkään enemmän tai vähemmän huonosti. Heräilen yöllä kipuun useemin ku kerran ja joudun ottaa unilääkettä, että selviin yöstä. Herään joka aamu 3-4 aikaan ja sitten viimestään kuudelta, josta sitten valvon niin kauan et aamuvuoro tulee. Nyt on tullut lisäksi painajaiset... Ahdistavat, hermostuttavat, rasittavat unet josta en meinaa herätä, vaikka tajuan kesken unen, että se on unta ja yritän ravistaa itteni hereillä, kun se ei onnistu turhaudun ja rupeen itkee ja sitten herään kyyneleet silmis. Yli ahdistavaa herätä semmoseen ja kun nukahtaa uudelleen uni jatkuu... Unet ei liity mitenkään Hyvinkään tapahtumiin, ainakaan suoraan. Unissa ei pyöri mitään sekopäätä aseen kanssa, vaan lähempänä ahdistavia tiloja, missä ei pysy pystyssä, tai en saa henkeä jonkin takia. Jokaisessa unessa on oma ahdistava tekijä ja kun herään se fiilis on edelleen päällä. Samalla jalkoja särkee ihan älyttömästi ja niistä tunteista on vaikee päästä irti. Tähän määrään mitä saan erilaisia kipulääkkeitä ei ole yhtään ihme, että näen painajaisia. Näistä unista on kyllä paljo hyötyäkin, kun ajattelee miten niistä saa älyttömästi tietoa, kun niitä miettii psykologin kanssa.

Kärsimyksestä ovat syntyneet vahvimmat sielut,
Lujimmat luonteet ovat arpien saumaamia.

E.H CHAPIN

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Uusia tuulia

Huomenna ois muutto uuteen rempattuun tornisairaalaan. Vihdoin vähän edes maisema vaihtuu ja saa kattella ikkunasta muutakin kuin toista rakennusta. Vaikka ei sielläkään maisemat mitkään hulppeat ole. Ihanaa kun tulee jotain uutta, siitä saa taas lisää energiaa. Tänään tuli käveltyäkin sitten leikkauksen jälkeen ensimmäistä kertaa jopa 20m! Tuntu uskomattoman hyvältä pystyä kävelemään, eikä päässä jyskyttänyt armoton kipu koko ajan. Ei tää kipu oo kyllä yhtään helpottanut, että jokainen päivä on taistelua, jotta jaksaisi edes vähän hymyillä. Välillä iskee epätoivo, kun tuntuu ettei mikään lääke auta, jopa cannabis lääkesuihke oli yhtä tyhjän kanssa. Se oli ehkä kammottavin lääke ikinä. Ihan kuin olisi imeskelyyn tupakan natsoja... Hyi yök!.. 

Taas on alettu suunnitella tarkemmin siirtymistä sinne kuntoutuskeskukseen! Mikä on aivan mahtava juttu!! Jos vaikka pääsisi kesäksi muuttamaan sinne, niin se pelastaisi tosi paljon tätä mielenterveyttä, kun kohta kolme vuotta tulee täyteen.. Mikä tuntuu aivan käsittömältä. Miten sellainen aika on vaan vilahtanut ohitse, kuin surkee baari ilta, minkä haluaa unohtaa mahdollisimman nopeasti!!  Eiköhän nää uudet tuulet tuo vähä piristystä muuten niin harmaaseen arkeen! 

Tuulta päin!!!

lauantai 4. huhtikuuta 2015

N.150 operaatiota takana...

Leikkaus onnistu hyvin ja saatiin kaikki palaset kohdalleen. Jaloista otettu ihonsiirre tarttui hyvin ja vatsa on melkein kokonaan nahan peitossa. Jonnekin sen ihon on vaan hankala tarttua. Jalat toimii vielä samaan malliin, kuin ennen leikkausta, mikä on tosi iso juttu. Ei tarvi opetella neljättä kertaa käveleen. Mistä oon super kiitollinen mun fyssarille täällä osastolla. Se on saanu pidettyä mun ajatukset suht positiivisena ja jaksanut uskoa, että kivuista huolimatta palaan nopeesti siihen pisteeseen mikä oli ennen leikkausta. 

Nämä kivut ei tunnu loppuvan koskaan.. Jalkojen kipu on taas pahentunut jonkin verran, verrattuna ennen leikkausta. Mieles pyörii vaan ettei tää voi kestää ikuisesti! Oon niin väsynyt jatkuvaan kipuun että alkaa jo mitta tuleen täyteen... Nyt on vuosi siitä kun viimeksi heräsin teholla hengitysputken tiukasti kurkussa, kun olin oksentanut nukutettuna ja vetänyt kaiken sitten keuhkoihin. Sillon olin niin vihanen, ettei muhun saanut koskea ja mikään ei saanu mua hymyileen. Sen teho reissun jälkeen nää jalat on ollu tälläset joka helvetin päivä, muutamia tunteja lukuunottamatta. Nyt tää kipu on vaan taas voimistunut mikä johtuu tosta leikkauksesta. Eikö mikään riitä?? Oon niin kurkkua myöten täynnä tätä paskaa, et tuntuu et alkaa keinot loppuu, kun mikään lääke ei auta. Olis ihana pystyä ajattelee millaista ois olla ilman kipuu jossain vaiheessa, enkä pysty muistamaan millaista se oli olla ilman näin kauheita kipuja, jokka saa sut kiemurtelee täs sängyllä, koska ei vaan pysty oleen paikallaan, kun sattuu niin kovaa.

Onneks oon päässyt jo vähä seisomaan ja ottanu muutaman hassun askeleenkin, niin olo on paljon vahvempi ja alkaa uskoakin löytyy, kun huomaa että pystyy samaan mitä ennen leikkausta. Jos noi ihon ottokohdat ei kiristäis ja polttais ton hermokivun lisäksi ja vatsan alueen kivut helpottaisi, olisin niin paljo pidemmällä jo!! 

Ei tänää, mutta ehkä huomenna... Niin kuin "the Hoff" lauloi.. Keep on smilen!