tag:blogger.com,1999:blog-19281374320200601232024-03-13T11:03:07.830+02:00BulletproofOlen nyt 33- vuotias nainen, joka haavoittui pahasti vatsaan 26.5.2012 Hyvinkään ammuskelussa. Olin 3v 3kk sairaalassa ja taistelin hengestäni leikkauksesta leikkaukseen ja erinäisiä operaatioita onkin tähän mennessä kertynyt yli 155. Lisäksi sairastuin leukemiaan 05.2016 kotiuduttuani vain 5kk aikaisemmin kuntoutuksesta. Kovalla työllä ja sisulla aion kaikesta huolimatta opiskella itseni poliisiksi palata takaisin työelämään. Vastoinkäymisten jälkeenkin toivo elää yhä.Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.comBlogger75125tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-78107671779019065252022-01-31T14:32:00.001+02:002022-01-31T14:38:56.829+02:00Meidän teot jättää jälkiä<p>Viimeaikoina olen miettinyt paljon sitä, miten kauaskantoisia seurauksia ihmisen tekemisillä voi olla. Kun sanotaan toiselle pahasti tai tehdään toiselle vahinkoa tarkoituksella tai tarkoittamatta, voi se pahimmillaan vaikuttaa toisen koko loppuelämään. Emme ehkä tule ajatelleeksi sillä hetkellä, kun joku päähänpisto tai tunne saa vallan, että jokainen meistä kantaa mukanaan elämän myötä syntyneitä henkisiä ja fyysisiä arpia, jotka eivät välttämättä näy päällepäin. Pahimmillaan meidän ajattelemattoman teot synnyttävät näitä tai repivät auki vanhoja. </p><p><br /></p><p>Minulle nuoren miehen pitkään kestänyt "suuttumustila" leikkipainin takia, oli kohtalokas. Hyvinkään ampuja avasi tulen ihmisjoukkoa kohti ja sain ensimmäisenä paikalle tulleena poliisina osuman vatsaan. Hyvinkään ampumatapaus oli monelle ihmiselle karmea kokemus ja on yksi raaimpia Suomen mittapuulla. En vieläkään voi hyväksyä tekoa, mutta olen oppinut elämään sen kanssa.</p><p>En tiedä mistä se johtuu, mutta toiseen ihmiseen kohdistuva vääryys tuntuu vielä sietämättömältä kuin omaa elämääni koskeva tilanne. Sain taannoin kuulla tapauksesta, jossa nuori oli lähtenyt sisarensa kanssa juhlimaan hänen työpaikan juhliin. He viettävät hauskan illan ja hän saa maistaa ensi kertaa elämässään viinaa eräältä vanhemmalta mieheltä. Tai niin hän luuli. Viinaksi sanottu juoma osoittautui kodin putkimieheksi josta nuori sai elinikäiset vammat. Nuoren kurkku syöpyi umpeen ja siitä kehkeytyi kurkkusyöpä, josta alkoi vuosien leikkauskierre joka jatkuu vielä tänäkin päivänä kuuden vuoden jälkeen. Tämä teko oli kaikessa törkeydessään karmea ja röyhkeä - ja ilmeisen välinpitämättömästi aiheutettu. Miten tällaisen teon voi selittää itselle, että se oli "poikien hauska läppä" sinä iltana, joka vaan meni aivan liian pitkälle. Tekijä ei tule ikinä saamaan teosta minkäänlaista rangaistuista, ja vaikka saisi, mikään ei voi korvata sitä mitä tämä uhrina ollut nuori vammautumisen myötä menetti. </p><p>Nämä esimerkit ovat toki äärimmäisen ja onneksi harvinaisen julmia ja tiedän että molemmat järkyttävät suurinta osaa ihmisistä ja niiden julmuus saa normaalin oikeustajun huutamaan punaista.</p><p>Olen itse viimeisen vuoden aika mennyt valtavasti eteenpäin henkisesti ja jossain vaiheessa huomasin, että kannoin vielä jollain tavalla uhrin viittaa, jolla oikeutin itselleni tiettyjä asioita. Nyt en enää suostu olemaan uhri vaan haluan jatkaa elämääni. Aion taistella tästä elämästä ja nauttia vuosista joita minulle siunaantuu. Emme koskaan voi tietää jos jonkun toisen tekemä päätös vaikuttaa meihin ja elämänlankamme katkeaa. Voimme vaikuttaa vain siihen miten itse käyttäydymme ja miten kohtelemme toisiamme.</p><p>Haluan ehkä näillä ajatuksillani muistuttaa jokaista miettimään omalta osaltaan, mitä tulee arjen kiireessä epähuomiossa ehkä sanottua tai tehtyä. Kukaan ei ole teflonia, vaikka pinnalta saattaisi siltä näyttää ja ihmiskeho on usein paljon heikompi, kuin millaista kuvaa viihdeteollisuus meille (ja varsinkin lapsille!!) maalaa. Myös sanat menevät usein paljon syvemmälle, kuin alkuun tulisi ajateltua ja ne voivat jäädä elämään toisen mielessä ikuisiksi ajoiksi. </p><p><br /></p><p></p><div style="text-align: center;"><span style="color: #181818; font-family: Merriweather, Georgia, serif; font-size: 14px; vertical-align: inherit;">"Jokainen tapaamasi käy taistelua, josta et tiedä mitään. </span><span style="color: #181818; font-family: Merriweather, Georgia, serif; font-size: 14px; vertical-align: inherit;">Ole kiltti. </span><span style="color: #181818; font-family: Merriweather, Georgia, serif; font-size: 14px; vertical-align: inherit;">Aina."</span></div><span style="background-color: white; color: #181818; font-family: Merriweather, Georgia, serif; font-size: 14px; vertical-align: inherit;"><div style="text-align: center;"><span style="vertical-align: inherit;"><span style="vertical-align: inherit;">– </span></span><span class="authorOrTitle" style="color: #333333; font-family: Lato, "Helvetica Neue", Helvetica, sans-serif; font-weight: bold;"><span style="vertical-align: inherit;">Brad Meltzer</span></span></div></span><p></p>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-63039820843399230392021-11-19T11:11:00.003+02:002021-11-19T15:14:40.997+02:00KROONINEN KIPUHELVETTI OSA II<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt;">Se mitä tapahtui 4.9.2021 on minulle vieläkin vähän hämärän peitossa, mutta
päätös lopettaa siihen hetkeen vain tapahtui. Se varmuus tuli jostain syvältä
sisältäni ja sanoin vain itselleni, että "nyt saatana tää loppuu".
Otin haasteen vastaan ja lopetin Abstralit siihen iltaan. Nyt kun mietin asiaa
jälkikäteen, päätöstä edelsi varsin pitkä prosessi ja monta pientä muutosta, ja
asiaa on helpompi hahmottaa nyt jälkikäteen, kun siihen on saanut vähän
etäisyyttä.</span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Vielä kevääseen 2021 asti kipulääkitykseni oli varsin kovaa. Olen käyttänyt
vuodesta 2014 alkaen fentanyyliä, pitkävaikutteisempaa fentanyl -pitoista kipulaastaria
ja lisäksi Abstral -liukotabletteja kipupiikkeihin. Nämä molemmat ovat erittäin
yleisiä Suomessa kovan kivun hoidossa. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"><span style="color: white;"> </span></span></p>
<p align="center" style="background-attachment: initial; background-clip: initial; background-image: initial; background-origin: initial; background-position: initial; background-repeat: initial; background-size: initial; margin: 0cm 0cm 7.5pt; text-align: center;"><span style="background-color: #444444; color: white; font-family: times;">”Abstral on lääke aikuisille, <strong style="box-sizing: border-box;">jotka käyttävät jo ennestään säännöllisesti
otettavaa vahvaa kipulääkitystä (opioideja)</strong> jatkuviin
syöpäkipuihin, mutta tarvitsevat hoitoa läpilyöntikipuihin. Jos olet epävarma,
keskustele lääkärisi kanssa.<o:p></o:p></span></p>
<p align="center" style="background-attachment: initial; background-clip: initial; background-image: initial; background-origin: initial; background-position: initial; background-repeat: initial; background-size: initial; box-sizing: border-box; margin: 0cm 0cm 7.5pt; text-align: center;"><span style="background-color: #444444; color: white; font-family: times;">Läpilyöntikipu on kipua, joka ilmaantuu äkillisesti,
vaikka olet ottanut tai käyttänyt tavanomaista opioidikipulääkettä.<o:p></o:p></span></p>
<p align="center" style="background-attachment: initial; background-clip: initial; background-image: initial; background-origin: initial; background-position: initial; background-repeat: initial; background-size: initial; box-sizing: border-box; margin: 0cm 0cm 7.5pt; text-align: center;"><span style="background-color: #444444; color: white; font-family: times;">Abstral-resoriblettien vaikuttava aine on fentanyyli.
Fentanyyli kuuluu opioideiksi kutsuttujen voimakkaiden kipulääkkeiden ryhmään.”<o:p></o:p></span></p>
<p align="center" style="background-attachment: initial; background-clip: initial; background-image: initial; background-origin: initial; background-position: initial; background-repeat: initial; background-size: initial; margin: 0cm 0cm 7.5pt; text-align: center;"><span style="color: white;"><span style="background-color: #444444; font-family: times;">Lähde: <a href="https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=7289">https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=7289</a></span>
<i style="background-color: #666666;"><o:p></o:p></i></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="background-color: #666666; font-family: "Times New Roman", serif; line-height: 115%;"> </span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt;">Alkuvaiheessa minulla meni Abstralia, kuin leipää 1200 mcg x 5kpl/vrk. Se
on ollut täysin maksimi, mitä Abstraalia saa ottaa kerralla ja lisäksi
olkapäässäni on ollut 50 mg fentanyl -laastari, jota pidin myös vielä tämän
vuoden keväällä. Nyt haluan kirjottaa aiheesta koska olen ollut jo yli kaksi
kuukautta täysin ilman 100mcg:n Abstraalia ja koen tämän olevan minulle
ihan äärettömän iso saavutus! Tämä on ensimmäinen kerta viiteen vuoteen, kun
olen saanut Abstralia kokonaan purettua. Noin kuukausi sitten sain jätettyä pois
myös 12 mg fentanyl-laastarin ja nyt aletaan vielä purkamaan metadonilääkitys,
ja sitten minun pitäisi olla opioidi "vapaa".</span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Lääkkeiden vähentäminen ei ole ollut helppoa ja oli vaikeaa ymmärtää mitkä
kaikki seikat vaikuttivat tilanteeseen ja kivun kokemukseen varsinaisen fysiologisen
kivun lisäksi. Yksi ratkaisevista asioista oli oivaltaa, ettei kipulääkkeen
otto liittynyt mitenkään siihen, että minulla oli kipuja, vaan puhtaasti tapaan
ja riippuvuuteen. Ajatus siitä, etten saisi jonain päivänä kipulääkettä sai
minut pelon valtaan ja aivojeni hälytyskellot alkoivat soida ja pelotella minua
kivulla. Käytännössä ennen kivun kokemista aivoni alkoivat pelätä kipua, ja
ajoivat minut ahdistumiseen ja pelkoon, jotka lisäsivät koetun kivun tunnetta. Tämä
"kohtaus" oli pelkästään psykologinen, minkä minä ymmärsin kipukirjallisuutta
lukiessa. Aivoni uskottelivat minulle, että olen niin kipeä, etten selviä ilman
kipulääkettä. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt;">Lopullinen päätös jättää Abstral pois ei ollut helppo ja sain erittäin
vakuuttavasti puhuttua itselleni koko ajan lisää aikaa. Kun 3.9. päätin
lopettaa, sovin itseni kanssa, ettei se viimeinen kerta ollut edellispäivänä
otettu, vaan minä "saan" luvan ottaa vielä yhden sinä iltana, mutta
sen viimeisen jälkeen en oikeasti "tarvi" Abstralia. Tämä ajatuksenkulku
kertoo hyvin siitä, miten pitkälti kyseessä oli riippuvuus, eikä fysiologinen
tarve hoitaa kipua. Minusta voisin verrata tätä vähän samaan tilanteeseen, kun
tupakoitsiat sanovat itselleen, että poltan enää tämän yhden röökin ja sitten
lopetan, mutta harvemmin se ketjupolttajilla siihen yhteen tupakkaan jää.</span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Silmäni alkoivat avautua, kun luin kipukirjallisuutta netistä ja katsoin Youtube-
videoita, missä joku oli meditoinnin avulla saanut apua kroonisen kivun
hoitoon. Materiaalit lopulta löysi kumppanini, kun kerroin keväällä käyneeni
kipuklinikalla ja lääkärini oli sanonut, että nyt Abstralia pitäisi taas
vähentää. Muistan olleeni hieman paniikissa siitä, miten tulen pärjäämään taas
vähemmällä (tällöin 2 x 100mcg), mutta en kuitenkaan osannut itse hakea apua ja
tämän uskon johtuneen siitä, etten ollut saanut hirveästi avaimia
vaihtoehtoiseen kivunhoitoon. Aloin lukemaan kipukirjallisuutta ja sain sieltä
oivalluksia, mitkä olivat lopulta tarpeellisia, että ymmärsin vihdoin ottavani
lääkettä puhtaasti tavasta, enkä kivusta johtuen. Kipulääkkeestä oli tullut
minulle täysin palkinto päivän suorituksista ja otin lääkkeen usein tiettyyn
aikaan päivästä ja yleensä se painottui iltaan, koska silloin oli päivän
ponnistelut tehty ja sain vain maata sohvalla ja rentoutua. Lääke ei enää edes ”noussut
päähän”, että mistään hyvänolontunteen hakemisesta siinä ei ollut kyse, mutta
jotenkin lääkkeen ottaminen sai kuitenkin aivoissani jonkin asteen rauhan
aikaan. Uskon sen olleen vain tavan vuoksi rauhoittava, että nyt lääke on saatu,
nyt voin rentoutua. Loppuvaiheessa kävi kuitenkin välillä niin, että puhtaasti
unohdin ottaa Abstralia, kun oli ollut niin hauska ja kiireinen päivä, mutta unohtamisen
tajuttuani alkoivat aivoni sepittämään että ”nyt sinun on pakko ottaa se, tai
muuten alkaa hirmuiset kivut ja vieroitusoireet, etkä selviä”, vaikka olin jo
menossa nukkumaan. Oli lopulta helpottava tunne, kun ymmärsin aivojeni menevän hälytystilaan,
eikä kyse ollutkaan fysiologisesta kivusta. Tiesin lääkkeen tyypillisesti aiheuttavan
oravanpyörämallin, eli lääke auttaa hetken, mutta kohta kivun tunne kasvaa ja
siten luulet tarvitsevasi isomman annoksen. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Kun kesän alussa menin käymään kipuklinikalla sanoin suoraan, että ”auta
minua”! Halusin eroon fentanyylista kokonaan, enkä olla sen orja loppuelämää.
Halusin, että tulevaisuuden Heidin ei enää tarvitsisi ajaa kaasu pohjassa
Tampereelta kotiin kesälomareissulta, kun en ollut ottanut tarpeeksi lääkkeitä
mukaan. Lääkärini suositteli kipupsykologia ja sain ajan heti seuraavalle
viikolle. Siellä minulta kysyttiin mitä pelkäsin eniten lääkkeiden lopettamisessa?
Kerroin siitä turvattomuuden tunteesta, mikäli yllättävän kovan kivun koittaessa
minulla ei enää olisikaan lääkkeitä saatavilla ja joutuisin kärsimään. Puhkesin
kyyneliin psykologin luona, kun ymmärsin miten ison osan aikuisuudesta olen
hukannut näihin myrkkyihin, vain siksi että pelkäsin. Pelkäsin toivoa, että
kivut voivatkin loppua enkä joutuisikaan kärsimään koko elämääni, koska on
helpompi jäädä siihen tuttuun ja turvalliseen, kun ei tiedä muusta ja jos
toiveiden elättelemisen myötä joutuukin pettymään. Luin eräästä kirjasta siitä miten
oman tulevaisuuden maalaaminen ajatuksissa usein alkaa myös toteuttaa sitä ja
näin ollen aloin luoda uudenlaista mielikuvaa päässäni siitä, mitä
tulevaisuudelta haluan. Se että ajattelen elämäni olevan paskaa ja pelkkää kipua
ei varmasti vie sitä pois vaan nimenomaan pahentaa sitä, eikä positiivinen
ajattelu ja mielikuvaharjoitukset ainakaan mitään haittaa. Yhdet psykologin
sanat osuivat tajuntaani, ”mitä jos niitä olisi siellä varalla, etkä syö
loppuun Abstraleja?”. Se oli yksi vieroitukseni kulmakivistä, kun ymmärsin
ettei minun tarvitse syödä Abstraleja viimeiseen saatavilla olevaan lääkkeeseen
asti, vaan jonnekin piiloon jätetään muutama. Lääkkeet olivat jo vuosia olleet läheisteni
hallinnassa, ja sain päivittäin vain sallitun määrän haltuuni. Jos lääkkeet
olisivat olleet kotonani vapaasti otettavissa, olisin varmasti keksinyt
erittäin perusteltuja syitä ottaa ylimääräisen, jos toisenkin – sillä eihän addikti
pysty hallitsemaan itseään. Näin ollen sovimme kumppanini kanssa, että lopetuspäätöksen
jälkeen lääkkeet olisivat hänellä paikassa, mistä minä en tiedä ja voin pyytää
niitä, jos oikeasti tarvitsen.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Lopullista päätöstä edelsi vaiheita, joista en ole niin ylpeä. Eräänä päivä olin joutunut ottamaan jo kaksi
ylimääräistä Abstralia, koska pitkät päivät tuolissa istuen lisäävät
voimakkaasti hermokipuja jaloissani. Kun pääsimme kotiin aloin valittamaan
kumppanille, että voisinko saada vielä yhden Abstralin, vaikka kello oli jo 02
yöllä. Se yö päättyi molempien itkiessä keittiön lattialla, kun tajusin
millaiseen välikäteen olin kumppanini asettanut, enkä ottanut enempää lääkettä.
Lopussa aloin miettiä tarkkaan, millaisissa tilanteissa halusin ottaa lääkettä
ja huomasin etten ottanut Abstralia, kun oikeasti tunsin jaloissa enemmän
kipua, vaan kun halusin rauhoittua ja koin ansainneeni annoksen. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Sinä aamuna, kun tein päätöksen lopettaa oli yksi asia ratkaiseva
onnistumisen suhteen, kun lupaus ei ollut vain itselle, vaan tein lupauksen
myös kumppanilleni. En olisi pettänyt vain itseäni, vaan olisin pettänyt meidät
molemmat ja se oli yksi hyvä syy lisää olla ottamatta enää ikinä Abstralia. Se että
lääkkeitä oli vielä jossain, myös rauhoitti mieltäni, koska jos oikea
hätätilanne tulisi saisin apua nopeasti. Päätös tuli lopulta jostain syvältä,
koska siinä vaiheessa uskoin itse, että en oikeasti enää tarvitse lääkettä, vaan
lääkkeen käyttö perustui enää 100 % psykologiselle kokemukselle kivuista.
Kipuja on yhä, mutta ne eivät ole niin voimakkaita, vaan pysyvät hyvin kurissa minulla
jo pitkään menneellä epilepsia- lääkityksellä, koska ne soveltuvat hyvin hermokipuihin.
<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-gTz_9ErjNYc/YZdvq86TBOI/AAAAAAAAIfw/YjT4qpQ8dzMUE3s_BlxbKXmjyQ8efnlGgCLcBGAsYHQ/s2048/pelikuva.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="368" src="https://1.bp.blogspot.com/-gTz_9ErjNYc/YZdvq86TBOI/AAAAAAAAIfw/YjT4qpQ8dzMUE3s_BlxbKXmjyQ8efnlGgCLcBGAsYHQ/w276-h368/pelikuva.jpg" width="276" /></a></span></div><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"><br /></span><p></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Kun tein päätöksen lopettaa aloin pitämään kirjaa aina onnistuneesta
päivästä. Kirjasin nolla päivät huulipunalla makuuhuoneeni peiliin ja täten
näin konkreettisesti onnistumiseni. Oli ihana huomata, kuinka punaisia viivoja
alkoi tulla enemmän ja pian viivan vetäminen peiliin tuntui palkinnolta! Kolme
ensimmäistä päivää olivat pahimmat. Kun sain kärvisteltyä ensimmäiset 24
tuntia, aloin vakavasti miettiä, että pyydän Abstralia. Kumppanini kuitenkin
oli seurannut prosessia läheltä ja sanoi ”mieti nyt vielä tarvitsetko lääkettä
oikeasti kivun vai mieliteon vuoksi, joudut sitten aloittamaan joka kerta
alusta, jos nyt otat”. Se sai minut oikeasti pohtimaan, kuinka voin vain itse
kusta tämän, jos nyt otan Abstralin ja mikä morkkis siitä olisi tullut. Olisin pettänyt
meidät molemmat. Kun sain peiliin seitsemän päivän edestä viivoja, se tuntui aivan
uskomattomalta, huudahdin ilosta ”Mä oikeasti pystyn tähän, eikä tää ollu ees
vaikeeta”. Tuijotin peiliä pienen tovin ja tajusin, että mikään siitä mitä pelkäsin
tapahtuvan, ei toteutunut. Onnistuminen tuntui paremmalta, kuin mikään huume
koskaan. Olen suunnattoman kiitollinen Nooralle ja äidille, uskon että ilman
heidän tukea en olisi varmaankaan päässyt irti näistä lääkkeistä ja osannut päästää
menneestä irti. Se että olen tässä tänään opioidi vapaana, on monen hyvän
sattuman summa ja ymmärrän nyt, ettei tämä kipulääkkeiden purku olisi onnistunut
ilman rakkaiden, ammattitaitoisten lääkäreiden tukea. Mutta ennen kaikkea oman
tahdonvoiman ansiosta olen täällä vielä elävämpänä ja vahvempana kuin koskaan
aikaisemmin. Olen täynnä elämäniloa, sisua ja päättäväisyyttä päästä vielä
pitkälle tässä elämässä! Lääkkeetön elämä on jo nyt antanut tilaa monelle
uudelle upealle asialle ja pitkäaikaiselle haaveelle, ja seuraava
blogikirjoitukseni paljastaakin niistä lisää </span><span face=""Segoe UI Emoji", sans-serif" style="font-size: 13pt; line-height: 115%;">😉</span><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> <o:p></o:p></span></p>
<p> </p>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-46529878053082150632021-11-14T21:41:00.001+02:002021-11-14T22:19:35.407+02:00Krooninen kipuhelvetti osa 1<p class="MsoNormal"></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt;">Elämä ei ole ollut
entisensä sitten ampumisen, mutta vielä vähemmän hoitovirheen ja siitä aiheutuneiden hermokipujen myötä. Kivut ovat ajaneet
minut viimevuosina syömään yhä hirveämpiä ja kovempia kipulääkkeitä. Olen
käyttänyt koukuttavia opioideja vuodesta 2014 ja jossain vaiheessa lääkkeiden
enimmäismäärä olivat aivan tapissa. Viimeisimpien kuukausien aikana tässä
asiassa on kuitenkin vihdoin tapahtunut käännös: olen pystynyt vähentämään
kipulääkkeiden käyttöä dramaattisesti ja päässyt täysin kovimmista lääkityksistäni!
Haluankin nyt kertoa omista kokemuksistani asian tiimoilta ja toivon mukaan
antaa tukea vastaavassa tilanteessa olevilla ja myös herättää keskustelua
kivunhallintakeinoista. Koska aihe herättää minussa paljon ajatuksia, päätin
jakaa tämän blogin kahteen osaan ja kertoa tässä ensimmäisessä postauksessa tarkemmin
lähtötilanteestani ja toisessa osassa vieroitusprosessistani.</span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Olen elänyt kovilla
lääkkeillä nyt 7 vuoden ajan ja voin kertoa, ei ole todellakaan ollut helppoa
hyväksyä sitä, että käytän samaa "kamaa", kuin jotkut <span style="background: white;">laitapuolenkulkijat</span>. Kärsin hermokivuista
säärissä ja nilkoissa ja siksi olen joutunut käyttämään lähes tauotta fentanyl -pitoisia
kipulääkkeitä. Fentanyl on kovan luokan huume, sillä se on satakertaa morfiinia
vahvempaa ja sillä on suuri määrä väärinkäyttäjiä. Minun hermosärky tuntuu
tällä hetkellä säärissä, pohkeissa, nilkoissa, jalkapöydissä ja jalkapohjissa,
eli lähes joka paikassa polvista alaspäin. Tunne on kuin jalat olisivat jonkin
kipsin sisällä joka on liian tiukalla ja kipsin sisällä olisi tuskaisesti
purevia muurahaisia tai lasia. Lisäksi iho on niin herkkä, että tunne on
sietämättömän tuskallinen ja pienikin hipaisu jaloissa tuntuu puukon viillolta.
Välillä kipu on niin voimakas, että itkua tihrustaen vaivun todella syvälle
kuoreen ja tuijotan vaan eteenpäin upottaen aivoni johonkin superturhaan
tv-ohjelmaan yrittäen poistaa kaiken mielestäni. Minuun ei silloin saa oikein
mitään kontaktia, tai yleensäkään mitään irti ja jos minulta kysytään onko
kaikki hyvin - vastaus on aina "joo on", vaikka minusta näkee, että
olen todella kipeä. Nykyään olen yrittänyt kertoa enemmän miten voin ja
jakamaan pahaa oloani läheisteni kanssa, mutta silti vanha sairaalassa opittu
selviämiskeino on syvällä: ajatus siitä, että jos väitän kaiken olevan hyvin,
niin kipua ei ole – ikään kuin poissa mielestä, poissa todellisuudesta toimisi
myös kivun kieltämisen kautta. </span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;"></p><div style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-2VG_X8rCk_g/YZFkfXS2-XI/AAAAAAAAIeI/-_VF3Pt01Cc9mEh6_JNhHJSMATV97tFHwCLcBGAsYHQ/s2048/Heidin%2Bkipu.jpg"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="401" src="https://1.bp.blogspot.com/-2VG_X8rCk_g/YZFkfXS2-XI/AAAAAAAAIeI/-_VF3Pt01Cc9mEh6_JNhHJSMATV97tFHwCLcBGAsYHQ/w301-h401/Heidin%2Bkipu.jpg" width="301" /></a></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;">Häpeä lääkkeiden käytöstä on ollut näiden vuosien aikana suuri, vaikka kipu
on ollut kova ja aito. Silti jotenkin koen syyllisyyttä siitä, ettei tämä lääkityksen
purku ole tapahtunut aikaisemmin. Mielestäni olen saanut aika minimaalisesti
apua ja työkaluja lääkkeiden vähentämiseen ja muuhun kivunhallintaan näinä
vuosina. On minulle ehkä kerrottu lääkkeettömistä kivunlievitysmenetelmistä,
mutta en ole ottanut niitä oikein tosissani, kun ei minulla ollut mitään
kosketuspintaa aiheeseen liittyen. Lähinnä se apu on ollut sitä, että
"tässä yksi nettisivu, käy tsekkaa", eikä niitä muita vaihtoehtoja
ole vastaanotoilla mitenkään tarkemmin käyty läpi. Oikeanlaisen avun
etsintä on jäänyt lähes kokonaan itseni vastuulle ja kun olen ollut henkisesti
ihan lopussa, niin en ole jaksanut nähdä edes sitä vaivaa, että katsoisin
puhelimella annetut kipupalstat. Luulen, että tämäkin on näitä
paikkakuntakohtaisia ongelmia, varmasti eroavaisuuksia löytyy
sairaanhoitopiirien välillä. Itse kuitenkin koen jääneeni aika yksin kivun
kanssa. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 115%;"> </span><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt;"> </span></p></div><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;">
<span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 107%;">Nyt kuitenkin olen vihdoin vapaa
fentanyylistä. Olen onnistuneesti asteittain vähentänyt lääkitystä viimeisen 6kk
ajan ja ollut täysin ilman fentanyyliä nyt pian 2 kuukautta! Minulle tämä on
todella suuri saavutus ja uskon, että sen ymmärtävät kaikki ne, jotka ovat
joskus itse olleet vastaavassa tilanteessa tai nähneet läheltä, miten vaikeaa
vahvoista kipulääkkeistä eroon pääsy voi olla. Itseltäni se on vaatinut ennen
kaikkea merkittäviä oivalluksia ajattelu- ja suhtautumistavoissani ja toivon
että näiden jakaminen voi auttaa jotain vastaavassa tilanteessa olevaa. Kerron
tarkemmin läpikäymästäni vieroitusprosessista ensi postauksessa mutta sitä
odotellessa olisi mahtavaa kuulla teidän ajatuksia asiasta täällä blogin
kommenteissa tai IG:ssä</span><span face=""Segoe UI Emoji", sans-serif" style="font-size: 13pt; line-height: 107%;">😊</span><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 107%;"> . </span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 107%;"><br /></span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 107%;"><br /></span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 115%;"><span style="font-family: "Times New Roman", serif; font-size: 13pt; line-height: 107%;"><br /></span></p><p></p>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-85163881093247338872021-07-28T17:13:00.000+03:002021-07-28T17:13:18.119+03:00Menetin yhden elämäni tärkeimmän asian<p>Olen joutunut tässä lähiaikoina taas miettimään sitä mitä kaikkea vammautuminen minulta veikään. En tietoisesti ole halunnut sitä miettiä, mutta varsinkin tämä asia tuntuu ehdottoman pahalta. Se etten pääse enää merelle saaristoon, tarkemmin sanottuna saarten rantojen kallioille. Vietettyäni koko lapsuuden Vaasan saaristossa joka ikinen viikonloppu, tuntuu tämä menetys erityisen pahalta. En enää voi tehdä tutkimus retkiä saarten ympäri ja nauttien kallioiden kauneudesta ja siitä kuinka aallot silittävät ja hyväilevät kallion sileitä muotoja. Edelleen elämäni yhdet kauneimmat hetket ovat olleet myrskyisät kesä päivät Rönnskärin rannalla, silloin vietin tunti kausia istuen itse tuulen suojassa ja katsellessa raivoaa merta. Se on edelleen minun "happy place", kun meditoin tai muuten vaan painun ajatuksiini.</p><p>Nyt ymmärrän kuinka paljon sitä kaipaan ja välillä itkenkin sen takia. Olen tietoisesti sitä vältellyt nämä vuodet, mutta nykyään se on hieman mahdotonta ja ehkä se on ihan hyvä, että joudun käsittelemään asiaa. Tuntuu hölmöltä, että kaipaa sileitä kallioita niin paljon, että välillä itken silmäni turvoksiin sen takia. Elämässä ihmiset kaipaa niin monenlaisia asioita, mutta mulla se on kalliot, mitkä sai mun sielun tanssimaan. Se tuntuu välillä todella typerältä, koska mulla on niin paljon vielä hyviä asioita elämässä, mutta aina tämä yksi asia saa padot sortumaan. </p><p>Ylipäätään veneily on aikalailla loppunut, mutta sitä voi kuitenkin tehdä päivä retkiä saaristoon, vaikka ei viettäisi öitä siellä. Tämä päämäärätön haahuilu kallioilla on kuitenkin täysin viety multa, vaikka kuinka yrittäisin löytää jotain keinoa, sitä ei vain ole. Se on täysin mahdotonta, että voisin nauttia siitä vielä samalla lailla, kuin ennen. Minun on vaan pakko hyväksyä, että se osa elämää on nyt kokonaan ohi. Se kaikki jäi vain haaveeksi, kun keväällä 2014 tapahtui hoitovirhe, minkä takia menetin kävelykyvyn. Sitä minun on ollut erittäin vaikea hyväksyä ja tuskin tulen koskaan hyväksymään, enkä loppu peleissä tiedä tarvitseeko minun.</p>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-24493754801709361232021-07-21T17:16:00.003+03:002021-07-21T18:06:30.051+03:00VIHDOINKIN!!!<span style="font-size: large;">Nyt tunnen vihdoinkin olevani siinä paikassa elämässäni, että jaksan alkaa taas pitää blogia! Haluan jatkaa avaamalla elämää taas vähän samaan tyyliin kuin silloin, kun elämä ei ollut niin parhaissa mahdollisissa kantamissa. Nyt asiat ovat onneksi paljon paremmin, mutta vielä on paljon ongelmia esimerkiksi kipulääkkeiden kanssa, josta haluankin kertoa jatkossa enemmän, esimerkiksi niiden lopettamisen vaikeudesta ja riippuvuudesta ylipäätään. Lisäksi haluan pitää tätä kanavana mihin voin jatkossakin purkaa tunteeni/tuntemukseni arjesta ja kaikesta mahdollisesta, mikä nyt sillä hetkellä ärsyttää tai huvittaa eniten. </span><div><span style="font-size: large;"><br /></span></div><div><span style="font-size: large;"><span>Kärsin edelleen voimakkaista hermosäryistä jaloissa. Olen tajunnut kuitenkin sen, että iso osa kipu tuntemuksistani </span><span>ovat kuitenkin psykologisia. Kärsin oletettavasti ainakin "kipujärjestelmän yliherkkyydestä", mikä saattaa kuulostaa oudolta, mutta olen tutustunut lähiaikoina paljon neuropaattiseen kivun kirjallisuuteen ja olenkin saanut sieltä paljon silmiä avaavaa tietoa. Olen aloittanut meditoimaan saadakseni mieleni rauhoittumaan kipu tilanteen hallinnassa. Lisäksi olen kokeillut alkaa kirjoittaa tuntemukseni ja tunteeni ylös paperille, kun kipu alkaa voimistumaan. Aina tämä ei tietenkään toimi ja haluankin oppia tunnistamaan, mikä asia, tai millainen tilanne ajaa minut siihen, että alan haluta kipulääkettä. Onko se vain tavaksi tullut asia vai vaikuttaako siihen sen hetkinen mieliala tai jokin muu, mikä saa minut täysin menettämään kontrollin ja ahdistumaan, jos en saa kipulääkettä juuri sillä hetkellä. Pystyn jopa "luomaan" itselleni tunteen vieroitusoireista. Kyllä, se on mahdollista! Se tekee elämästäni välillä yhtä helvettiä ja siihen haluan muutoksen! En suostu elämään enää kipulääkkeiden "talutushihnassa", vaan haluan olla itse oman elämäni herra. Kokonaan en varmaan kipulääkkeistä pääse eroon, koska kyllä se oikea kipu siellä on, mutta ainakin haluan pystyä vähentämään ne minimiin. </span></span></div><div><span style="font-size: large;"><br /></span></div><div><span style="font-size: large;">Haluan tässä blogissa kertoa, mikä on auttanut minua ja saada mahdollisesti tietoa, mitkä ovat teitä auttaneet menetelmät kipujen hallitsemisessa. Jos tästä blogista on jatkossa apua edes yhdelle ihmiselle, joka kärsii neuropaattisesta kivusta niin minun työni on tehty! </span><span style="font-size: large;"> </span></div>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-83174760250403736252016-08-31T09:03:00.001+03:002016-08-31T09:03:47.096+03:00Mielenlujuus ja herkkyysOlen aina ollut todella päättäväinen ihminen ja hoitanut asiat itsenäisesti. En ole tarvinnut ystävää suojakilveksi tai vanhempaa. Itse päätin mennä armeijaan ennen koulua kasvamaan ja se oli paras päätös ikinä, vaikka en tuntenut sieltä ketään, mutta sain uskomattoman hyviä ja ihania ystäviä. Vihdoin kun aloitin poliisikoulun en sieltäkään tuntenu ketään, vaan olin päättänyt jo pienenä, että minusta tulee poliisi. Kaikki sitä ennen käydyt koulut veivät mua eteenpäin sen unelman tavoittelemiseksi. Nyt kun joudun taistelemaan elämisen arvosta ja tulevaisuudesta mun päätökset ja tavoitteet horjuu välillä. Kun se omatekeminen ei riitäkkään tarvin lisätsemppiä ja tällä hetkellä yksioleminen on todella raskasta, kun kerkeen ajatella kaikki pahimmat skenaariot päässä moneen kertaan.<div>
<br /></div>
<div>
(Mitä jos en pystykkään enää käveleen, en voi sitte enää olla poliisi. Mitä jos nää kivut ei koskaan lopukkaan, joudunko turvautuu vähä vahvempaan ku alkoholi sen turruttamiseksi, mutta sitte vihaisin itseäni ikuisesti. Mitä jos jäänkin yksin, tuleeko musta hullu koira-akka jolla on seittemän koiraa yhtäaikaa. Mitä jos...mitä jos...mitä jos...) </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Lopulta löydän itseni taas itkusena ja kaikki vastoinkäymiset tuntuu niin suurilta, että sekin saa mut masentuneeksi. Eihän mun tarvikkaan jaksaa nyt kaikkee yksin, enkä mitenkään jaksaisikaan, mutta se on erilaista mihin olen tottunut. Masennus on kyl kauhee sairaus, vaikka nyt onkin kyseessä traumaperänen, mutta silti. Hattua täytyy nostaa niille jotka siitä selviävät normaalissa arkielämässä. Niin moni kysyy miten mä jaksan tätä höykytystä, vastaan aina että pakko jaksaa ei oo muuta vaihtoehtoo. Hirveen usein nykyään tekee mieli luovuttaa, mutta kun sitä miettii uudestaan ja joka kantilta en vois koskaan luovuttaa. En vois tehdä sitä läheisilleni ja etenkään ittelleni!!</div>
Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com56tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-54386239031939700682016-08-29T23:15:00.000+03:002016-08-29T23:15:44.849+03:00Mustakesä<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Aloitetaan nyt vaikka siitä, kun pääsin kotiin. Kaikki vaikutti todella hyvältä. Olin fyysisesti ja etenki henkisesti hyvässä kunnossa täynnä tarmoa uuteen vuoteen. Olin luvannut itselleni että otan koiran heti kun se on mahdollista ja näin myös tein. Etsin vapaana olleita pentuja ja silmääni osui kaunis narttu pentu. Puoliksi sakemanni / shetlannin lammaskoira. Alle kaksi viikkoa löydöstäni tämä pieni lirulissu oli kodissani ja sai nimekseen Hera, kreikan mytologian mukaan Hera on rakkauden ja avioliiton jumalatar. Ja oikee jumalan lahjan se on ollutkin! Olen saanut siitä paljon energiaa ja voimaa. On ihana mennä kotiin kun se rakkauspakkaus on sielä vastassa...</span><br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Mistähän sitä aloittaisi taas.. Kesä ei ole todellakaan mennyt niin kuin piti. Kaikki siis aivan kaikki on mennyt pilalle. Kaikki suunnitelmat mitä olin päättänyt tehdä vietin jokaisen hetken sairaalassa. Toukokuun lopulla löydetyn leukemian takia. Se tuli aivan puun takaa, niin ku aivan suorilta jaloilta tipuin syvään syvään pimeään kuiluun. Näin masentunut en ole pitkään aikaan ollut. Tuntuu et mikään ei tunnu miltään ja kukaan ei tiedä miltä musta tuntuu. Enää en pysty esittää että kaikki olisi kunnossa. Nytkin itkua vääntäen mietin, mitä kaikkee oon menettäny. Jotkut asiat on niin turhia tiedän sen itsekin, että asiat voisi olla paljo huonomminkin, mutta niin se puristavan, viiltävän, murskatun sydämen palaneita riekaleita yritän pitää kasassa teipillä ja liimalla rakoilee tällähetkellä todella aika pahasti, niin kaikki tunteet tuntuu ylitsepääsemättömiltä ja sata kertaa suuremmilta mitä aikasemmin. </span><br />
<br />Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com23tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-43731846145809372712016-01-18T23:19:00.001+02:002016-01-18T23:21:15.951+02:00Wimonen yö!!!Oli niin monta mustaa hetkee, kun ajattelin ettei tätä päivää ikinä tuu... Nyt se on vihdoin täällä! Pääsen kotiin!!! Omaan ihanaan kotiin, missä ei tuoksu hajustamaton pesu- tai liuotinaine... (Mun parvekkeella palaa vanhanajan myrskylyhdyt, jonka tuoksu vie merelle saaristoon...) Voin alkaa keskittyy opiskeluun, kun ensin pääsen arkeen kiinni. Olen ollu 3v8kk laitoksessa, joka tuntuu ihan käsittämättömältä, että yleensäkin oon selvinny siitä "selvinpäin". Olis voinu helposti kehkeytyä psykoosi tai jotain muuta yhtä kauheeta, ihan pelkästään kipulääkkeiden määrän takia. Nyt olen pystynyt vierottaan itseni kaikista opiaattiperäisistä lääkkeistä. :)))) Nua vaan!! Vielä viime vuoden alussa en olis koskaa uskonu et onnistun siinä. Nyt ei muuta kuin nauttiin tästä vuodesta!!<br />
<br />
<br />
Muista seurata myös instagramissa nimimerkillä heidifoxell.<br />
Siellä voit seurata mun kohellusta lähes päivittäin...Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com30tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-12140787830220668402016-01-11T21:35:00.000+02:002016-01-11T21:35:29.743+02:00Huonot uutiset ja hyvät uutiset<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Kuntoutuksen edetessä olen joutunut kohtaamaan uusia haasteita ja pettymyksiä. Mulla todettiin matala selkäydinvamma, joka ei johdu ampumavammasta vaan keväällä 2014 tapahtuneesta hoitovirheestä, jonka takia olin liian kauan hapettomassa tilassa. Oon joutunut hyväksyyn, että mun ensisijainen liikkumisväline on pyörätuoli. (Tällä hetkellä) Kävelyä ei ole voitu harjoittaan viime syksynä ollenkaan kovien kipujen takia. Alaraajoista on kadonnut lihasmassa melkein kokonaan, joka on vaikeuttanut kävelyharjotusten toteuttamista. Kaikki "tuki" sanalla alkaneet jutut ensin pelotti ja ärsytti. En halunnut myöntää itelle että tarvin jotain tukia jalkoihin, että kävelyä pystyttäisiin alottaa treenaamaan. Näiden asioiden hyväksyminen on ollut vaikeinta. Mutta mun tuomio ei oo vielä ohitse. Suuri vatsaleikkaus, missä on tarkoitus tehdä uudet vatsalihakset on vasta aikaisintaan kahden vuoden päästä. Sen jälkeen on taas pitkä kuntoutuminen. Täytyy toivoo, että se ei olisi näin pitkä aika. </span><br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Hyvät uutiset! 19.1.16 muutan vihdoin takaisin kotiin!! Tää kuntoutus on mennyt ihan älyttömän nopeesti, mutta tää lähes neljä vuotta laitoksessa on ihan järjetön aika. Oon niiiiin onnellinen että se on ohi nyt. Oon saavuttanut kuntoutuksessa sen, että pystyn elään yksin enkä tarvitse apua, vaikka on osittainen parablegia.. Onneks on tullu alotettuu kunnolla urheileen taas niin se vie ajatukset muualle ja helpottaa pahaa oloo, kun voi purkaa turhautumistaan. </span><br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">PS: mun menoja ja kuntoutumisen voi seurata nyt myös instagramissa ihan nimellä HeidiFoxell.....</span>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-30820977826605372302015-12-14T00:57:00.000+02:002015-12-14T00:57:15.801+02:00Radiohiljaisuus päättyy...Radiohiljaisuus päättyköön... Ihan tarkotuksella päätin pitää vähä "lomaa" kirjoituksista. Sain keskittyä vain kuntoutukseen, eikä joka viikko tarvinnu nähdä naamaa lehdissä...<br />
<br />
Täällä menee pirun hyvin! Vihdoin tähän risukasaan paistaa aurinko ja kaikkee hyvää on tapahtunu paljon. Oon saanu urheilla ja kunnolla parantaa liikkuvuutta ja kuntoo. Useat allasharjoitteet on ollut todella hyväksi ja fysioteripian monipuolisuus on auttanut hurjasti eteenpäin. Mielen kanssa on tehty paljon töitä erilaisten terapioiden kanssa. Oon päässy pelaan sulista säännöllisesti joka viikko ja vanha suosikkilaji on noussut taas intohimoksi. Ensimmäinen turnaus ei vielä paljon kehuttavaa antanu, mutta ei lannistuta tästä ei oo suunta kuin ylöspäin. Seuraava turnaus on Lappeenrannassa, eiköhän ne paremmin mene.<br />
<br />
Kipujen kanssa oon taistellu kokoajan. Pakonsanelemana ollaan laskettu yksi iso/vahva kipulääke pois. Alussa ajattelin ettei tästä mitään tuu, mutta sen lasku ja pois saanti meni älyttömän hyvin ja nyt ei tarvi enää tiputtaa lääkkeitä. Kaikki on saatu nyt menemään suun kautta, mikä vapauttaa elämää ihan älyttömästi. Kivut ei kyllä ole kauheasti helpottaneet, mutta oon saanu ne kuriin jotenkin, että pärjään hyvin.Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com19tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-47950292456824193502015-10-11T00:53:00.000+03:002015-10-11T00:54:50.042+03:00Hermot ja kärsivällisyys...Miten kauan hermot kestää kasvaa takaisin, kymmeniä vuosia, pari vuotta vai kuukausia. Mulla tää on nyt kestänyt vuoden kuusi kuukautta ja 10 päivää... Alan olla aika täynnä tätä tunnetta.. Mikään kipulääke ei meinaa auttaa ja se mikä auttaa edes vähäsen rupee oleen tapissa, että mun maksa ja yksi ainut munuainen kestää tän lääkkeen käytön. Normaalisti tällä nukutetaan ihmisiä, kun mulla se on kipulääkkeenä. Vähän vaan pelottava ajatus, mut toisaalta se on ainut mikä auttaa mun helvetillisiin hermokipuihin niin en uskalla siitä vielä luopuakkaan... Siitä tuleen oleen tosi tosi vaikee vierottaa, kun se on niin paljon tullu henkiseksikin avuksi. Ensin pitäis voittaa luottamus, että pärjään ilman sitä ja uskon jonkun toisen lääkkeen auttavan yhtä hyvin. Nyt on kuitenkin ihan eri skaala kokeilla kaikkia normaaleja hermokipulääkkeitä, kun toi vatsa on ruvennu toimimaan paremmin ja sieltä imeytyykin jotain.<br />
<br />
13.10 on urologilla käynti, missä tehdään urodynaaminen testi. Jonkin verran pelottaa mikä vastaus sieltä tulee, jos koko rakon normaali toiminta on menny lopullisesti niin........... Kaikki on sen typerän mokan takia, mikä tapahtu viime keväänä. Sitä ennen kaikki oli kuitenkin kunnossa ja toimi normaalisti. Ihan vähän vaan ahdistaa jos tulee huonot uutiset...Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com22tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-88169463308381038952015-10-10T21:48:00.000+03:002015-10-10T21:48:01.814+03:00Suomen peli 11.10.15Huomenna olis Suomen peli Pohjois-Irlantia vastaan ja liput on jo saatu! Ihan mahtavaa mennä kattoo pitkästä aikaa maaottelua. Toivottavasti kaikki menee hyvin kipujen suhteen. Ainakin sain lääkkeet taas oikeeseen järjestykseen, kun nukuin tänää kahdeksaa ja sen jälkeen viel nukuin puoli 12. Eli lääkkeiden ottoajat pitkitty, kun nukkui kunnolla niin jaksaa ihan eritavalla sietää kipua. Toivottavasti tämäkin yö menee yhtä hyvin, niin jaksan olla koko matsin kattomassa livenä. Siinä kun haistaa sen nurmen tuoksun niin tulee vanhat hyvät ajat mieleen, kun itse asteli liigamatsin alussa kentälle ja kenttä oli samettisen silee ja vasta kasteltu ja nurmi tuoksui yli ihanalle. Vaasan stadionin nurmi oli kyl yks suomen parhaista kentistä, siellä oli niin super hyvä kentänhoitaja. Aina kun kentän tuoksun haistaa tekee mieli pelaamaan.....Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-46882980855596023852015-10-08T08:24:00.000+03:002015-10-08T08:24:22.425+03:00Uusia lajeja!!vitsi on mennyt kaksi viikkoa nopeasti! Ollut niin paljon tekemistä ja tutustumista vanhoihin lajeihin uudesta kulmasta. Sulkkis oli aluks hankalaa tuolista käsin, mutta nopeesti siihen pääsi taas jyvälle ja se oli yli kiva pelata taas sulista. Ilmoittauduin siinä heti sitte sulis leirille ja muutenkin siihen ryhmään, että käyn pelaan joka ti pari tuntia. Ihan mahtavaa et pystyy harrastaa viel samaa lajia, mitä on ennenkin pelannu loukkaantumisesta huolimatta. Pyörätuoli koriksessa oli sitte sitä vauhtia ja kontaktia, mitä oli sillon joskus futiksessakin. Se oli ihan super hauskaa, kun tajusi miten siinä liikutaan ja sai onnistumisia niin jäi yli hyvä fiilis siitä, että pitää mennä kyllä uudestaa!! Valmentajakin pyyteli, että jatkaisin joka viikko pelaamista, kun mussua on kuulemma potentiaalia. Suomessa on niin vähä naispelaajia, ettei riitä edes joukkueeksi, niin pohjoismaat on alkaneet tehdä yhteistyötä ja välillä järjestetään yhteisiä leirejä. Joten tottakai menin ilmottautuu sellasellekin, jos mut vaan huolitaan. Sitten on ollut vielä jousiammuntaa ja melomista. Melominen oli hauskaa, enkä tippunu ku kerran, mut oli ne sellaisia banaaneja jolla oli hyvin vaikee pysyä suorassa, mut kyl se sit kun sen oppi miten se käyttäytyy. Jousiammunta oli yli kivaa tuli ammuttua kymppejäkin ja enskerralla kokeillaan ihan taljajousta.Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-67196175846522753952015-09-28T07:59:00.002+03:002015-09-28T07:59:54.125+03:00Uusi viikko uusilla unilla...Ai että tuntuu hyvälle nukkua 7h! Koko viime viikon nukuin 6h joka yö ja se on niin paljon parempi, kuin 4-5h. Päivät sujui paremmin ja jaksaa tehdä enemmän, mikä nyt ei oo mikää uusi uutinen, että 4h yöunilla ei jaksa. Nyt on tulossa niin paras viikko! Mulla on akupunktiota, minkä fani mä en oo, koska mua on tässä vuosien saatossa pistetty ihan riittävästi. Molemmissa kyynärtaipeissa on kolot, kun niistä on niin paljo otettu verta. Nyt aijon kuitenkin vapaaehtoisesti mennä neulattavaksi... Parhaat jutut on kuitenkin edessä, on pt-pelejä, sulkapalloo, melontaa, uimista, jousiammuntaa, tassuterapiaa ja korista!!! Eli ihan super kiva viikko tulossa!Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-53406290118309545372015-09-22T07:27:00.000+03:002015-09-22T07:27:09.103+03:00Levottomat ajat...kyllä on kiirettä pitänyt ja oon siihen päälle vielä nukkunut tosi huonosti. Sellaisia 4-5h yöunia oon nukkunut oikeestaan kokoajan, mikä on taas lisännyt kipuja. Luulin että tää muutto olisi erittäin helppo ja ei vaikuttais muhun mitenkään, mutta näköjään vaikutti ja aika paljo. Oon joutunu taistelee kipujen kans taas melkein samanlailla kun sillon puoltoista vuotta sitten, mikä taas lisää unettomuutta ja kun en nuku niin se lisää kipuja... Tosi kiva oravanpyörä! Nytten tehdään isoja muutoksia lääkelistaan, (ihan ku se ei muutenkin ois ihan kaoottinen ja järkyttävän isoja määriä) jonka pitäisi auttaa nukkumaan paremmin. Eihän kukaan jaksa tehdä täyspäivästä työtä 4h unilla. Toivottavasti näistä lääkkeistä on nyt apua, kun tuo mahakanava toimii nykyään paremmin. Aikasemmin kun näitä kokeiltiin niin nää ei imeytyny, mutta nyt suolisto on ihan eri kunnossa ja toimii paljon paremmin.<br />
<br />
On täällä ollut kyllä paljon kivempaakin!! Oon päässyt pelaan pyörätuoli rugbya ja fast scoopia ja oon myös kokeillu jousiammuntaa. Tänään on uintia ja illalla pyörätuolisulkkista. Ihan mahtava päivä tulossa, kunhan kivut pysyy aisoissa. Eiköhän tää tästä, kun vauhtiin vaan pääsee, niin mua ei pysäytä mikään!!!Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-29864842480847497932015-09-07T11:27:00.003+03:002015-09-07T11:27:46.264+03:00OikaisuOlin niin häkeltynyt suuresta summasta että ajattelin voisinko itse tehdä sillä jotain hyvää. Tutkisteltuani pykäliä en voi luovuttaa osasta saamaani kerättyä rahaa kenellekään. Joten pyydän anteeksi antamaani kommenttia Iltalehdelle, jossa sanoin että antaisin pienen osan lastensairaalalle. Sitä en pysty toteuttamaan, muuten kuin itse tekemällä jotain tempausta, kuten juosta 100km minkä Tuomas teki minun hyväkseni, siitä olen ikuisesti kiitollinen hänelle. Muutenkin kun Tuomaksen kanssa juteltiin viime syksyn tummina iltoina, että hän haluaisi juosta ultrajuoksun minun hyväkseni, niin en ikinä uskonu että siitä tulee tällainen iso juttu.<br />
<br />
Nyt aijon keskittyä täysillä vaan kuntoutumiseen, enkä halua antaa haastatteluja ennen kuin olen niin sanotusti virkavaatteet päällä. Suuresti pahoittelen antamaani kommenttia lehdistölle.<br />
<br />
Onneksi sain tavata myös Hyvinkäällä perhettä joka menetti lapsensa sinä kauheana yönä. Olen iloinen että me tavattiin ja sain puhua teille. Olen kauhean pahoillani ettei me kerätty pelastaa teidän lastanne.Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com18tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-55981818089180185282015-09-07T07:46:00.001+03:002015-09-07T09:54:48.936+03:00mitä eilen tapahtu...?Jaahas, mistäs sitä alottas.. Oon ihan sekasin vieläkin eilisestä. Siis aivan mahtava tapahtuma ja kuinka paljo porukkaa saapu Hyvinkään urheilupuistoon katsomaan loistavia esityksiä ja parasta futista. Oon niin kiitollinen kaikille osallistujille ja yleisölle, kun unohdin eilen heidät mainita kiitos puheessa. Oli kyllä mahtava päivä!!! Oon ylpee myös ittestäni et jaksoin olla koko tapahtuman mukana, että on tässä vähä tullu kehitystä, kun aluks en jaksanu olla parintunnin leffaa kattomassa.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Kiitos herra tasavallan presidentti, että olitte paikalla merkitsee mulle todella paljon ja kiitos kreikan tuliaisista. Hyvä suomi!!! Oli ihan mahtava peli ja vielä ku vanhat pelikaverit oli pelaamassa vähä Forselin ja muiden starojen kanssa niin oli sitä ihan huippu katsoo, teki itsesikin mieli päästä pelaa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ihan huikean summan oli kyllä saatu kerättyä. Sen unohdin eilen kertoa ja kiittää! Pakko kiittää vielä Tuomasta! Ei hitsi mitä tästä kehkeyty, en ois olis ikinä uskonu ku viime syksynä puhuttiin siitä juoksusta, että tähän vielä tämmönen tapahtuma tähän järjesty. Huhhuh oon niin kiitollinen sulle! <3 </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ei taas tää järki juokse näin aikaisin.. Kirjotan lisää myöhemmin...</div>
Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-73863864785075185742015-09-02T07:49:00.001+03:002015-09-02T07:49:15.674+03:00Muutto!! 1.9.15<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Nyt se vihdoin tapahtui! Muutin pois sairaalasta ja vietin ensimmäisen yön kuntoutuskeskuksessa. Olin niin innoissani koko eilisen päivän, etten meinannu pysyy paikoillani. Hoin vaan itselleni "se on vihdoin ohi, se on vihdoin ohi!" Nyt pystyn vihdoin keskittymään vain kuntoutumiseen! Sairaalasta lähdettyä oli yllättävän tunteikas hetki, onhan ne hoitajat olleet tavallaan mun perhe viimeiset yli kolme vuotta. Kaikki kunnia ja iso kiitos hoitajille, kun on pitänyt mut hengissä ja järjissä. Juteltuani ylilääkärin kanssa sain tietää suurinpiirtein tarkat eri operaatioiden määrät. Leikkauksissa tein kuulemma uuden maailman ennätyksen, kun mulle on tehty 50 leikkausta, missä on siis kunnolla leikattu. Lisäksi on tehty muita operaatioita missä on käytetty anestesiaa, esim skopiat, joita on tehty noin 25 ja sitten on 75 muuta operaatiota missä on käytetty anestesiaa, esim laskimokatetrin vaihdot yms. En ees halua muistaa kuinka monta röntgen, passage, vatsan TT-kuvia ja ultraääni tutkimuksia mulle on tehty. Pirun paljo paperia tuli, kun tulostettiin kaikki ulos. Nyt focus vaan paranemiseen ja siihen että pystyisin vielä kävelemään...</span>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com29tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-68677106678686448252015-08-30T00:02:00.000+03:002015-08-30T00:02:02.250+03:00Tuomaksen päivä!Tuomas on voittaja kaikella mahdollisella tavalla! Hän se sankari tässä on, niin kuin ne muutkin jotka auttoivat minua sinä kauheana yönä, joka muutti koko elämäni täysin. En pidä itseäni sankarina vaan olosuhteiden uhrina. Tulin ekana autosta ulos ja jouduin tähtäimeen. Eka ajatukseni ampumisen jälkeen oli opit mitä intissä olin saanut. "Sinua on ammuttu, mene suojaan ja suojaa päätäsi jos hän ampuu uudelleen". Niinpä ryömin autojen väliin suojaan. Sankarit olivat työkaverini, jotka auttoivat minut ambulanssiin ja siinä olleet hoitajat. Sairaalan henkilökunta, kirurgit, leikkaus-salihoitajat, anestesialääkäri, tehohoitajat yms. Mutta nyt juhlitaan Tuomaksen sankari tekoa ja huimaa suoritusta! En tule koskaan unohtamaan tätä, kunpa voisin jotenkin korvata tämän... Tuomas on niin kova äijä!! Ei perus jantterit tollasta matkaa juokse, uskomatonta!!! Olen niin iloinen, että Tuomas pääsi maaliin ja matka kulki todella hyvin ja hän on hyvässä kunnossa. Tää päivä on hänen! Kiitos Tuomas <3Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com32tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-29678183556580222242015-08-26T07:41:00.000+03:002015-08-26T07:41:04.949+03:00Home...Onko parempaa paikkaa kuin oma koti <3. Kävin kotona viime torstaina sitten tammikuun 2014. Oli niin ihanaa päästä kotiin ja tutkin mitä kaikkee oon ostanu netistä ja yrittänyt sisustaa sitä. Se oli ihanan kodikas nyt kun kaikki oli paikoillaan ja kaikki matot lattiassa. En toivo mitään muuta kuin nopeeta kuntoutusta, että voisin asua kotona ja käydä sitä kautta kuntoutuksessa! Viettää normaalia elämää oman kullan kanssa. Ei oo ihanampaa, kuin käpertyä oman kullan kainaloon illalla "työpäivän" (tää kuntoutus käy ihan työstä) jälkeen ja jakaa päivän tapahtumat ja viettää sitä NORMAALIA arkea... Rakastan häntä eniten, kun hän jaksaa olla mun rinnalla kaiken tän keskellä ja tsempata mua eteenpäin <3Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com31tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-61833315243533822122015-08-18T06:47:00.000+03:002015-08-18T06:47:42.454+03:00Onnee siltsuu!!Vitsi oli niin mahtava siltsun konsertti! Kyl se mies vaan osaa viihdyttää ja ennenkaikkea laulaa! Aivan mahtava ääni ja karisma, siinä ois monella opeteltavaa. Mun suosikki kohta oli Valtteri Torikan ja Jarin yhteislaulu "You raise me up". Meni ihan kylmät väreet koko kropassa. Jälleen kerran vaan jalat osotti oman näkemyksensä pyörätuolissa istumisesta ja lääkkeiden ottamisen pitkittymisestä. En vaan yksinkertaisesti pystyny olee loppuu asti... Se jäi harmittamaan ihan suunnattomasti ku jouduttii lähtee puol kymmenen aikaa. Toivottavasti jossain vaiheessa tulee se päivä, että pystyn oleen loppuun asti. Seuraavaksi on se futis/musiikki juhla/ottelu 6.9 Hyvinkäällä, että jos siellä jaksais olla sitte kokonaan, kun saa tällä kertaa vähä lääkettä mukaa. Olisipa Jari sielläkin laulamassa ja Haloo Helsinki, mut oikeestaan kaikki käy! Siitäkin tulee upee tapahtuma. En malta odottaa!!!Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-89397471384275606222015-08-13T17:16:00.000+03:002015-08-13T17:16:04.604+03:00Tää ei voi olla todellista!!!"Miten tässä aina vittu käy näin!!! Voi helvetin helvetti!!! $aa#%£¥#%$<*£#..... Miten tää on mahdollista, miks mä aina onnistun tässä... Ei sitä muuttoa nyt sitten vielä tulekaan, vaan siirtyy nyt ainakin kaksi viikkoa, ehkä vielä enemmän. Mä en luota enää mihinkää ennen ku oon oikeesti siirtyny fyysisesti sinne. Miks mun piti taas innostua ja hehkuttaa, että joo nyt pääsen pois sairaalasta ja paskat. Tänne mä taas jään makaa tähän sänkyy. Joo päiväkuntoutus jutut säilyy ja pääsen sinne joka arkipäivä... Ei vaan paljo lämmitä, kun kerkesin jo hypettää tätä niin paljon ja pakkaa jotain tavaroita ja kertoo jo kaikille, että muutan 17.8. Nyt tuli niin märkä rätti vasten kasvoja ja matto lähti niin lujaa jalkojen alta etten kerenny kissaa sanoa... Tää on niin turhauttavaa!!! Kaikki sanoo, että kyl tää aika menee nopeesti, mutta kun on odottanu jotain kohta kolme ja puolivuotta, niin eikö tää jo riitä...Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com19tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-80970161300241265652015-08-10T07:22:00.000+03:002015-08-10T07:22:52.016+03:00Oikeejalkakin alkaa toimia!!! Ei vitsi mun oikeejalka esittää elonmerkkejä!! Sain sen nostettua suorana patjasta 10cm ilmaan. Mulle se on ihan huikee saavutus, koska se ei oo noussu sitten 2014 huhtikuun jälkeen. Eilen ekaa kertaa huomasin ku tulin suihkusta, että hitto vie sehän nousee ilmaan! Juhlittiin sitten hoitajan kanssa ja lyötiin yläfemmat ja olisin tanssinu, jos oisin pystyny. Vedin sit vuoteessa käsijammaillun. Voiko se olla se uinti, että näin pian se ois auttanu tohon jalkaan? Iha uskomatonta!!! <div>
<br /></div>
<div>
Mulla on siis toiminut vasenjalka 2014 kesästä, siten että saan nostettua sen suorana patjasta jonkin verran ylöspäin ja pystyn vetään sen rinnan päälle. Nilkkat ei vielä aikalailla toimi ollenkaan. Varsinkaan oikee nilkka, mut vasemmas on pieniä elonmerkkejä. Oikee on siis ollut melkein mykkä viime keväästä saakka. Saan sen vedettyä rinnan päälle, kun joku auttaa sen alkuun, mut nyt se ei varmaan tarvi niin paljo apua. Kyllä mä tästä hitto vie vielä kävelen !!! </div>
Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-36447362557955547992015-08-07T07:30:00.000+03:002015-08-09T23:08:53.280+03:00Bulletproof tapahtuma<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Tää koko juttu on lähteny ihan lapasesta! En ois ikinä uskonu, että tää paisuis näin isoks. Yli päätään sitä 100km juoksu tapahtumaa on tykätty tuhansia kertoja ja siitäkin on kehittymässä yli iso tapahtuma. Kuulin että osa mun RUK-kavereista aikovat juosta viimeisen 10km Tuomaksen mukana. Ihan huippu juttu!! Mitähän muuta siellä viel tapahtuu...</span><br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Tää bulletproof tapahtuma Hyvinkäällä on paisunu ihan uskomattomiin svääreihin. Ihan mahtavaa, että niin moni haluaa sinne vapaaehtoisesti tulla esiintymään ja pelaamaan. Oon super kiitollinen kaikille! Saan ihan kylmiä väreitä, kun ajattelenkin sitä fiilistä mikä siellä tulee olemaan. Kyllä tässä on pakko lähteä itsekin paikalle!! 6.9.15 Hyvinkäällä tavataan!</span>Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-1928137432020060123.post-33059601034786739302015-08-05T07:09:00.000+03:002015-08-05T07:09:08.453+03:00Uinti reissuEi vitsi oli niin hauskaa käydä vihdoin uimalla tekees fysioterapiaa. Mä vaan nauroin ekan vartin, kun jalat pyrki pintaan koko ajan. Tuntu että niissä ois ollu kellukkeet. Todella omituinen fiilis... Pepun kanssa sama ongelma, ei voinu sukellella ku peppu nousi väkisin pintaan ja samoin jalat. Niissä on kadonnu se kaikki "lihasmassa", niin siksi ne pyrkii pintaan. Oli tosi vaikee hallita, että ne ois pysyny sielä pohjassa, siihen piti oikeen erikseen keskittyä. Parasta oli ettei se lisänny kipuja yhtään toi treeni. Hiton hauskaa siellä kyllä oli!! Vesi on niin mun elementti, rakastan uimista, sukeltamista ja veteen hyppimistä. Vielä en oo hommannu laitesukellus lupia, mutta eiköhän sekin päivä koita vielä.<br />
<br />
Tehtiin vesijuoksua ja kaiken näköstä muuta harjotetta, mutta kaikkein vaikeinta oli kuitenkin ihan perus kävely sielä vedessä. Piti niin keskittyä mihin se jalka menee ja ettei se taivu ulkokiertoon. Kaikista hauskinta on perus kelluminen selällään, kun laittaa korvat veden alle, niin ei kuule mitään muuta, kuin oman hengityksen, silloin olo on niin rauhallinen, että unohtaa kaikki kivut ja tän koko paskan tapahtuman. En malta odottaa seuraavaa kertaa!! <3Fenix Foxhttp://www.blogger.com/profile/04024698193314606665noreply@blogger.com27