Tekstit

Menetin yhden elämäni tärkeimmän asian

Olen joutunut tässä lähiaikoina taas miettimään sitä mitä kaikkea vammautuminen minulta veikään. En tietoisesti ole halunnut sitä miettiä, mutta varsinkin tämä asia tuntuu ehdottoman pahalta. Se etten pääse enää merelle saaristoon, tarkemmin sanottuna saarten rantojen kallioille. Vietettyäni koko lapsuuden Vaasan saaristossa joka ikinen viikonloppu, tuntuu tämä menetys erityisen pahalta. En enää voi tehdä tutkimus retkiä saarten ympäri ja nauttien kallioiden kauneudesta ja siitä kuinka aallot silittävät ja hyväilevät kallion sileitä muotoja. Edelleen elämäni yhdet kauneimmat hetket ovat olleet myrskyisät kesä päivät Rönnskärin rannalla, silloin vietin tunti kausia istuen itse tuulen suojassa ja katsellessa raivoaa merta. Se on edelleen minun "happy place", kun meditoin tai muuten vaan painun ajatuksiini. Nyt ymmärrän kuinka paljon sitä kaipaan ja välillä itkenkin sen takia. Olen tietoisesti sitä vältellyt nämä vuodet, mutta nykyään se on hieman mahdotonta ja ehkä se on ihan h

VIHDOINKIN!!!

Nyt tunnen vihdoinkin olevani siinä paikassa elämässäni, että jaksan alkaa taas pitää blogia! Haluan jatkaa avaamalla elämää taas vähän samaan tyyliin kuin silloin, kun elämä ei ollut niin parhaissa mahdollisissa kantamissa. Nyt asiat ovat onneksi paljon paremmin, mutta vielä on paljon ongelmia esimerkiksi kipulääkkeiden kanssa, josta haluankin kertoa jatkossa enemmän, esimerkiksi niiden lopettamisen vaikeudesta ja riippuvuudesta ylipäätään. Lisäksi haluan pitää tätä kanavana mihin voin jatkossakin purkaa tunteeni/tuntemukseni arjesta ja kaikesta mahdollisesta, mikä nyt sillä hetkellä ärsyttää tai huvittaa eniten.   Kärsin edelleen voimakkaista hermosäryistä jaloissa. Olen tajunnut kuitenkin sen, että iso osa kipu tuntemuksistani  ovat kuitenkin psykologisia. Kärsin oletettavasti ainakin "kipujärjestelmän yliherkkyydestä", mikä saattaa kuulostaa oudolta, mutta olen tutustunut lähiaikoina paljon neuropaattiseen kivun kirjallisuuteen ja olenkin saanut sieltä paljon silmiä avaav

Mielenlujuus ja herkkyys

Olen aina ollut todella päättäväinen ihminen ja hoitanut asiat itsenäisesti. En ole tarvinnut ystävää suojakilveksi tai vanhempaa. Itse päätin mennä armeijaan ennen koulua kasvamaan ja se oli paras päätös ikinä, vaikka en tuntenut sieltä ketään, mutta sain uskomattoman hyviä ja ihania ystäviä. Vihdoin kun aloitin poliisikoulun en sieltäkään tuntenu ketään, vaan olin päättänyt jo pienenä, että minusta tulee poliisi. Kaikki sitä ennen käydyt koulut veivät mua eteenpäin sen unelman tavoittelemiseksi. Nyt kun joudun taistelemaan elämisen arvosta ja tulevaisuudesta mun päätökset ja tavoitteet horjuu välillä. Kun se omatekeminen ei riitäkkään tarvin lisätsemppiä ja tällä hetkellä yksioleminen on todella raskasta, kun kerkeen ajatella kaikki pahimmat skenaariot päässä moneen kertaan. (Mitä jos en pystykkään enää käveleen, en voi sitte enää olla poliisi. Mitä jos nää kivut ei koskaan lopukkaan, joudunko turvautuu vähä vahvempaan ku alkoholi sen turruttamiseksi, mutta sitte vihaisin itseäni

Mustakesä

Aloitetaan nyt vaikka siitä, kun pääsin kotiin. Kaikki vaikutti todella hyvältä. Olin fyysisesti ja etenki henkisesti hyvässä kunnossa täynnä tarmoa uuteen vuoteen. Olin luvannut itselleni että otan koiran heti kun se on mahdollista ja näin myös tein. Etsin vapaana olleita pentuja ja silmääni osui kaunis narttu pentu. Puoliksi sakemanni / shetlannin lammaskoira. Alle kaksi viikkoa löydöstäni tämä pieni lirulissu oli kodissani ja sai nimekseen Hera, kreikan mytologian mukaan Hera on rakkauden ja avioliiton jumalatar. Ja oikee jumalan lahjan se on ollutkin! Olen saanut siitä paljon energiaa ja voimaa. On ihana mennä kotiin kun se rakkauspakkaus on sielä vastassa... Mistähän sitä aloittaisi taas.. Kesä ei ole todellakaan mennyt niin kuin piti. Kaikki siis aivan kaikki on mennyt pilalle. Kaikki suunnitelmat mitä olin päättänyt tehdä vietin jokaisen hetken sairaalassa. Toukokuun lopulla löydetyn leukemian takia. Se tuli aivan puun takaa, niin ku aivan suorilta jaloilta tipuin syvään syvä

Wimonen yö!!!

Oli niin monta mustaa hetkee, kun ajattelin ettei tätä päivää ikinä tuu... Nyt se on vihdoin täällä! Pääsen kotiin!!! Omaan ihanaan kotiin, missä ei tuoksu hajustamaton pesu- tai liuotinaine... (Mun parvekkeella palaa vanhanajan myrskylyhdyt, jonka tuoksu vie merelle saaristoon...) Voin alkaa keskittyy opiskeluun, kun ensin pääsen arkeen kiinni. Olen ollu 3v8kk laitoksessa, joka tuntuu ihan käsittämättömältä, että yleensäkin oon selvinny siitä "selvinpäin". Olis voinu helposti kehkeytyä psykoosi tai jotain muuta yhtä kauheeta, ihan pelkästään kipulääkkeiden määrän takia. Nyt olen pystynyt vierottaan itseni kaikista opiaattiperäisistä lääkkeistä. :)))) Nua vaan!! Vielä viime vuoden alussa en olis koskaa uskonu et onnistun siinä. Nyt ei muuta kuin nauttiin tästä vuodesta!! Muista seurata myös instagramissa nimimerkillä heidifoxell. Siellä voit seurata mun kohellusta lähes päivittäin...

Huonot uutiset ja hyvät uutiset

Kuntoutuksen edetessä olen joutunut kohtaamaan uusia haasteita ja pettymyksiä. Mulla todettiin matala selkäydinvamma, joka ei johdu ampumavammasta vaan keväällä 2014 tapahtuneesta hoitovirheestä, jonka takia olin liian kauan hapettomassa tilassa. Oon joutunut hyväksyyn, että mun ensisijainen liikkumisväline on pyörätuoli. (Tällä hetkellä) Kävelyä ei ole voitu harjoittaan viime syksynä ollenkaan kovien kipujen takia. Alaraajoista on kadonnut lihasmassa melkein kokonaan, joka on vaikeuttanut kävelyharjotusten toteuttamista. Kaikki "tuki" sanalla alkaneet jutut ensin pelotti ja ärsytti. En halunnut myöntää itelle että tarvin jotain tukia jalkoihin, että kävelyä pystyttäisiin alottaa treenaamaan. Näiden asioiden hyväksyminen on ollut vaikeinta. Mutta mun tuomio ei oo vielä ohitse. Suuri vatsaleikkaus, missä on tarkoitus tehdä uudet vatsalihakset on vasta aikaisintaan kahden vuoden päästä. Sen jälkeen on taas pitkä kuntoutuminen. Täytyy toivoo, että se ei olisi näin pitkä aika. 

Radiohiljaisuus päättyy...

Radiohiljaisuus päättyköön... Ihan tarkotuksella päätin pitää vähä "lomaa" kirjoituksista. Sain keskittyä vain kuntoutukseen, eikä joka viikko tarvinnu nähdä naamaa lehdissä... Täällä menee pirun hyvin! Vihdoin tähän risukasaan paistaa aurinko ja kaikkee hyvää on tapahtunu paljon. Oon saanu urheilla ja kunnolla parantaa liikkuvuutta ja kuntoo. Useat allasharjoitteet on ollut todella hyväksi ja fysioteripian monipuolisuus on auttanut hurjasti eteenpäin. Mielen kanssa on tehty paljon töitä erilaisten terapioiden kanssa. Oon päässy pelaan sulista säännöllisesti joka viikko ja vanha suosikkilaji on noussut taas intohimoksi. Ensimmäinen turnaus ei vielä paljon kehuttavaa antanu, mutta ei lannistuta tästä ei oo suunta kuin ylöspäin. Seuraava turnaus on Lappeenrannassa, eiköhän ne paremmin mene. Kipujen kanssa oon taistellu kokoajan. Pakonsanelemana ollaan laskettu yksi iso/vahva kipulääke pois. Alussa ajattelin ettei tästä mitään tuu, mutta sen lasku ja pois saanti meni älyttöm