tiistai 14. tammikuuta 2014

Selityksiä

Sänkyni tömähtää paikalleen ja olen hämärästi hereillä, olin nukahtanut uudelleen. Minua aletaan herätellä ja virkoan nopeasti. Katselen ympärille näkyykö äitiä, jotta voisin kertoa mitä on tapahtunut. Pyydän hoitajan luokseni ja kerron tapahtuneesta. Hänen silmät suurenevat kauhusta ja leuka loksahtaa auki. Miten se on mahdollista hän toteaa. Nostan vain olkapäitä ja hymähdän.

Lääkäri tulee luokseni ja kysyy tapahtuneesta. Kerron hänelle tarkasti mitä tunsin ja miten en pystynyt liikkumaan tai huutamaan, että olen hereillä. Lääkäri kertoo, että siinä kiireessä nukutusaineen hanat oli jäänyt puoliksi kiinni, joten en ollut saanut tarpeeksi nukutusainetta. Sen takia heräsin kesken leikkauksen. Olin myös saanut lihasrentoutuslääkettä, minkä takia en voinut liikkua.

En saanut siitä mitenkään traumoja. Mikä johtu varmaan siitä, kun lääkärit oli jo lopettamassa leikkausta. En tuntenut kuin ompeluneulan tunkeutuvan nahan läpi. Pelottavinta oli kun en voinut liikkua, vaikka kuinka yritin. Mikään jäsen ei hievahtanutkaan. Se oli kuitenki vahinko, niitä sattuu kaikille joskus. Muistan kylläkin jatkossa aina mainita tapahtuneesta, ettei se tapahdu uudestaan.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Hereillä väärässä paikassa

Tavallinen sairaalapäivä ei olekaan enää niin tavallinen.

Minut oli kuljetettu testiin röntgenhuoneeseen. Makasin röngenin pöydällä ja lääkärit ottivat useita kuvia vatsastani. Kun minua alettiin siirtämään takaisin sänkyyn, jokin meni pieleen. Katsoin peiton alle ja näytin hoitajille, että maha vuotaa taas. Jotain oli revennyt ja verta vuosi kunnolla. Kiireesti minua alettiin kuljettaa leikkaus-saliin. Lääkärit ja hoitajat juoksivat sängyn vierellä ja törmäilivät avonaisiin oviin ja käytävillä lojuviin laitteisiin. He kuljettivat minua kuitenkin väärään suuntaan, sänkyni ei mahtunut hissiin. Kiireesti he lähtivät kuljettamaan minua sairaalan toiseen päähän isompaan hissiin. Vatsasta vuosi paljon verta, vaikka lääkäri ja hoitaja painoivat sitä voimakkaasti kuljetuksen ajan. Leikkaus-salissa lääkärit kiireesti laittoivat minut leikkausvalmiiksi ja alkoivat tiputtamaan unilääkettä. Nukahdin nopeasti ja mietin mielessäni taas että taistele. 

Herään outoon tunteeseen, ihan ku joku nyppisi mahaani. Mitä hittoa tapahtuu, en saa silmiä auki tai liikutettua käsiä. Joku koskee muhun ja se tuntuu pahalta, kipeeltä, viiltävältä. Ihan kuin joku tatuoisi minua suurella neulalla. EI HELVetti lääkäri ompelee edelleen mun mahaa ja mä olen hereillä!!! En pysty huutamaan apua, enkä liikkumaan. Mahaan sattuu ja kuulen lääkäreiden puhuvan yläpuolellani. Jokainen tikki tuntuu uudelta viillolta mahassa. Yritän liikuttaa käsiä tai jalkoja mutta mikään ei liiku. Olo on kauhea, pelottava, epätodellinen. Voiko näin käydä oikeesti. Enkö ole kärsinyt jo tarpeeksi... 

Onneksi lääkäri lopettaa pian ompelemisen. Tunnen jonkun teippipeitteen revittävän vatsaltani ja sen jälkeen hoitajat siirtävän minut sänkyyn. Olen edelleen hereillä enkä pysty liikkumaan tai ilmoittamaan mitä just on tapahtunut. Yritän kääntää päätä, heiluttaa jalkaa, vilkuttaa kädellä mutta mikään ei vittu toimi. Unbe"fucking"lievable.

Pain - suffering - misery

Kipu....... Se on kummallista kuinka paljon kipua ihminen kestää. Jokin auttaa kestämään sen kauheen tuskan ja kärsimyksen, mikä johtuu kaikista kylkeen isketyistä letkuista ja vatsaan ommellusta bogota-bäkistä. Jokapäiväinen hoito, missä käännellään kyljeltä toiselle ja puhdistetaan haavoja on niin tuskallista, että tekee mieli vetää turpaa jokaista joka koskee muhun! Kaiken kivun ja tuskan kestää vain, koska tietää että se loppuu joskus. Tää ei voi kestää ikuisesti. 

torstai 9. tammikuuta 2014

Jano

Juhannus on mennyt ja olen edelleen kiinni kaikissa johdoissa. Jokaiseen elimeen on isketty letku kiinni. Ne alkavat ärsyttää ja ne ovat niin kipeät, että jos niistä vahingossa vetää, niin huuto on sen mukainen! Ärtymys ja epätoivo pyörii mielessä. Onneksi läheisten tuki auttaa jaksamaan ja useiden muiden tuki helpottaa tuskaa.

Yleisurheilun EM-kisat alkaa. Vihdoin jotain katsottavaa ja ajanviihdettä. Katson maratonia ja en pystynyt huomaamaan mitään muuta, kuin jokaisella juoksialla olevat vesipullot ja kuinka matkan aikana he saivat kylmää vettä niin paljo, kuin halusivat. Mulla on niin kova jano kokoajan etten pysty ajattelemaan mitää muuta. Oli laji mikä tahansa jokaisella urheilijalla on vesipullo kädessä ja se ärsyttää ja ahdistaa mua. Multa juomisen kieltäminen tekee siitä entistä halutumpaa. Valitan kokoajan hoitajalle, että mulla on jano, mutta hoitaja tarjoaa vain jotain sitruunan makusia tikkuja, joiden pitäisi viedä jano, mutta ei oikeen toimi! En pysty ajattelemaan muuta, kuin että mun kotona jääkaapista EI ikinä lopu kylmä juoma! Miten noin yksinkertainen asia voi häiritä näin paljon.