perjantai 20. kesäkuuta 2014

26.5.2014

Tasan kaksi vuotta siitä kun sain luodin vatsaani, joka tuhosi lähes kokonaan suolistoni. Makaan osastolla ja tunto puuttuu molemmista jaloista nilkoista alaspäin. En pysty taivuttamaan nilkkojani ja kävelykään ei tietysti onnistu, kun seisominenkin tuntuu kuin seisoisi laiskan lihan päällä.

Hermosärky on järkyttävä molemmissa jaloissa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun. Kipu on joka hetki joka sekunti läsnä, lääkkeet, kylmähoito, sähkö, mikään ei vie kipua kunnolla pois. Olo on toivoton...

Kirjoittaisin enemmän ja useammin, mutta tää kipu pilaa keskittymisen...

PS: Pieni valon pilkahdus on ihmisten muistaminen ja tempaukset mitä tällä päivämäärällä on tehty. Olen älyttömän kiitollinen kaikille jotka ovat osallistuneet johonkin ja muistaneet sitä kauheaa päivää joka pilasi osan elämääni ja futis "urani".. Iso kiitos kaikille :)


30.3.2014

Ihan rutiini skopia ja letkun laitto nenään ja sitä kautta suoleen. Vaivun uneen niin kuin yli satakertaa aikaisemmin. Jokin kuitenkin menee pieleen. Lääkäri laittaa letkua ja alan oksentaan, onneksi en ole tajuissani, mutta nukutuskaan ei ole riittävä. Makaan selällä ja oksennan suun ja nielun täyteen, tietäähän mitä siitä seuraa. Vedän kaiken keuhkoihin ja se kuuluisa punainenlanka alkaa hiipua.

Herään teholla muutama viikko myöhemmin täysin tietämättömänä mitä on tapahtunut. Enkä oikeen ymmärrä miksi mulla on taas putki kurkussa. Jalat ei liiku ja tuntokin puuttuu polvista alaspäin. Huolestun ja kyyneleet vierii kasvoiltani tyynyn. Mitä HELvettiä on tapahtunut. Hoitaja huomaa minun heränneen ja tulee lähelle kasvojani. En ymmärrä yhtään mitä hän sanoo, enkä kyllä muistakaan, niin järkyttynyt olin. Pian saapu äiti ja on niin huolestuneen näköinen, että se pelottaa. Hän kertoo mitä on tapahtunut ja alan pikkuhiljaa ymmärtämään. Vaivun syvemmälle tyynyyn ja tilanne ahdistaa ja puristaa rintaani rajusti. Äiti kyselee onko minulla kipuja, Nyökkään ja äiti puristaa kättäni kovempaa. En taaskaan voi puhua ja ensimmäinen kesä palaa kirkkaasti mieleeni.

Miten tässä näin kävi?? Olin niin hyvässä nousukiidossa ja vastakin oli vihdoin kiinni... Nyt makaan taas teholla ja olen huonommassa kunnossa kuin ekana kesänä...

Melkein kaksi vuotta myöhemmin 26.2.2014

Makaan edelleen sairaalassa ja olen pääsyt käymään kotona vain muutaman kerran. Joulu oli ihana viettää omassa kodissa. Tammikuu meni nopeasti kun sain olla pari viikonloppua kotona. Jälleen on pienen operaation aika, että vihdoin saataisiin se vatsa kiinni. En enää millään jaksa katsoa tai ihmetellä vatsassa paistavien haalean punaisten suolireikien omaa elämää. Olen vihdoin saanut luvan syödä jotain pientä mutta ne ovat aina tulleet suolireikien kautta ulos pussiin. Että se siitä maukkaasta välipalasta tai täyden vatsan tunteesta. Mitä en ole tuntenut kahteen vuoteen..

Leikkaus ja ihon siirtet onnistuu hyvin. Pääsen leikkauksen jälkeen heti omalle osastolle ja liikkumiskiellosta huolimatta jalkojen liikeradat saadaan pysymään aktiivisina, eikä uutta sippiä tule. Vatsa paranee hyvin ja VIHDOIN se on ummessa. Tosin siinä on vaan nahka päällä, lihakset tehdään myöhemmin. Jes ehkä pääsen täältä vielä tänä kesänä kotiin enemmän.... Mutta sitten...