torstai 9. tammikuuta 2014

Jano

Juhannus on mennyt ja olen edelleen kiinni kaikissa johdoissa. Jokaiseen elimeen on isketty letku kiinni. Ne alkavat ärsyttää ja ne ovat niin kipeät, että jos niistä vahingossa vetää, niin huuto on sen mukainen! Ärtymys ja epätoivo pyörii mielessä. Onneksi läheisten tuki auttaa jaksamaan ja useiden muiden tuki helpottaa tuskaa.

Yleisurheilun EM-kisat alkaa. Vihdoin jotain katsottavaa ja ajanviihdettä. Katson maratonia ja en pystynyt huomaamaan mitään muuta, kuin jokaisella juoksialla olevat vesipullot ja kuinka matkan aikana he saivat kylmää vettä niin paljo, kuin halusivat. Mulla on niin kova jano kokoajan etten pysty ajattelemaan mitää muuta. Oli laji mikä tahansa jokaisella urheilijalla on vesipullo kädessä ja se ärsyttää ja ahdistaa mua. Multa juomisen kieltäminen tekee siitä entistä halutumpaa. Valitan kokoajan hoitajalle, että mulla on jano, mutta hoitaja tarjoaa vain jotain sitruunan makusia tikkuja, joiden pitäisi viedä jano, mutta ei oikeen toimi! En pysty ajattelemaan muuta, kuin että mun kotona jääkaapista EI ikinä lopu kylmä juoma! Miten noin yksinkertainen asia voi häiritä näin paljon.

2 kommenttia:

  1. Yksikin leikkaus aiheuttaa jo kipua ja vaatii toipumisaikaa, entä sitten kun niitä tehdään melkein satakertainen määrä jossain puolessatoista vuodessa. Se on aivan käsittämätön määrä, ja siihen vielä päälle jatkuva, ikuiselta tuntuva janon tunne. En vaan pysty läheskään ymmärtämään sitä mitä joudut kestämään. Ajatellessani tätä kaikkea saan kyyneleet silmiini, ja minä en ole itkenyt sen jälkeen kuin oli ehkä joku 16/17-vuotias.

    Tätä blogia lukiessani olen aina vaan yhtä hämmästynyt siitä kuinka vahva ja sinnikäs sinä olet. Toivon itse hartaasti, että jonain päivänä mahdollisimman pian toiveesi palata takaisin työelämään toteutuisi. Toivo on hyvä asia, yritä olla menettämättä sitä koskaan.

    VastaaPoista
  2. Dialyysipotilaana jaan tuskasi janon sietämisestä. Mun nesterajotus on jo, luojan kiitos, 1500ml eikä se pienimmilläänkään oo ollu ku 1200ml, mutta ihan liian vähän edelleen. Mieli halaja juua kaikkia ihanaa ja kylmää. Se, että se on rajotettua, tekee siitä totisesti entistä halutumpaa.
    Kovasti sulla tuntuu vastustavan, mutta hienosti oot pärjänny. Oon myös huomannu, että kirjottaminen helpottaa oloa. Tsemppiä kovasti jatkoon! :)
    Tässä linkki mun tarinaani http://waytodialysis.blogspot.fi/

    VastaaPoista