torstai 4. syyskuuta 2014

Yksi lisää

Jälleen kerran puhkaistaan vatsanahkani ja laitetaan yksi letku sisään vatsaani. Onneksi nukutus ja operaatio menee hyvin ja herään nukutuksesta happimaski kasvoilla. Muistan mitä on tehty ja vasemmassa kyljessä tuntuu pistävää kipua. En jaksa edes katsoa sinne, mutta eiköhän se ihan hyvän näköinen ole. Heräämön hoitaja tulee kysymään onko minulla kipua ja nyökkään hänelle silmät vielä ihan sumeina. Lääke auttaa onneksi heti ja pystyn vähän vielä torkahtamaan. Pian herään uudelleen ja kipu on voimakkaampi, viiton hoitajan paikalle ja kerron kivun lisääntyneen. Hän katsoo paidan alle ja sanoo että se näyttää ihan siistiltä, mutta antaa lisää kipulääkettä. Pian alkaa taas jaloissa se helvetin mukava hermosärky jäytää ja jalat alkavat kramppaamaan, mikä lisää vatsalla olevaa kipua, kun yritän rauhoittaa jalkoja. Onneksi pääsen osastolle, missä saan lääkkeet jalkoihin. Seuraavat päivät olivat todella vaikeita, koska vatsa oli niin kipeä. En pystynyt liikkumaan kunnolla, enkä päässyt sängystä istumaan. Kuinka helvetin turhauttavaa vaan maata paikalla. Yöllä herään kauheihin kramppeihin ja vatsalle on pakko laittaa kylmäpussi. Toivon et tää kipu ei kestä kovin kauaa.

Taas yksi arpi ja reikä lisää... Kuinkahan paljon noita arpia on.. En oo laskenu, mutta tilkkutäkiltä näyttää.. Ne futiksen tuomat "lihakset" on kaikki surkastuneet ja kesän rusketukset on poissa. Todella vaikee on oppia sopeutumaan tähän uuteen kroppaan. Mutta onneksi oon elossa! Silti henkisesti on vaikee hyväksyä tätä muutosta, eikä mun varmasti koskaan tarvikkaan kokonaan...

12 kommenttia:

  1. Hoi neito,edelleen hengessä mukana!

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, et tulee vielä kesiä, jolloin saat uuden rusketuksen ja pääset noista kivuista ja letkuista! Hengessä mukana!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tsempit myös täältä! Tiedän miltä tuntuu menettää kaikki lihaksensa kun ei pääse liikkumaan ja kortisoni jäytää loputkin.. Mutta lupaan että kun pääset niitä käyttämään niin palautuvat kyllä! Se on pahinta kun muistelee entistä minäänsä, entistä kuntoa ja ulkonäköä. Mun tapauksessa myös tukkaa.. Mutta kuten muakin neuvottiin, pitää keskittyä tulevaan eikä miettiä mennyttä. Mullakin oli halvaantumisriski leikkauksessa mutta niin vain kävelen, aluksi rollaattorin kanssa ja nyt ilman. Vaikka sua tämänhetkinen tilanne turhauttaa ja kyllästyttää (tiedän tunteen ja useasti kirosin että hitto tämä ole mitään elämää, en jaksa enää sekuntiakaan), mutta muista aina nähdä valo tunnelin päässä! Pikkuhiljaa olet sinne matkalla. :)
    Terkuin, toipuva aivokasvainpotilas, 26 vee

    VastaaPoista
  5. Voimia sulle Heidi! vähän väliä olet käynyt ajatuksissa että miten voit ja jakselet. Nyt löysin blogisi ja uskalsin kirjoittaa sulle. En voi kuvitellakaan tuota kaikkea mitä olet joutunut kestämään. Mutta todella paljon tsemppiä sulle ja keskity paranemiseen vielä tulee niitä hetkiä kun voit nauttia elämästä. Sun sisulla ja päättäväisyydellä mennään läpi vuorten se on varma. En tiedä muistatko mua, mutta sillä ei ole väliä minä muistan sinut ja toivon sulle kaikkea hyvä T:se pelottava mopoileva "naapuri" nummelta (sun omia sanoja lainatakseni) :)

    VastaaPoista
  6. Hei Heidi, olet ollut ajatuksissani.
    ystäväni sairastaa MS tautia ja hänen kauttaan olen tutustunut tähän lääkkeeseen joka on todella huonosti tiedetty ja siihen liittyy paljon ennakkoasenteita.

    Jos sinulla on voimia ja halua niin et ainakaan menetä mitään tutustumalla aiheeseen. Tässä yksi linkki aiheeseen.

    http://www.it-lehti.fi/portal/verkkolehti/?a=getArticle&issueId=78&articleId=961

    VastaaPoista
  7. Yhden blogisi kohdan mukaan sinua on neuvottu keskittymään hengittämiseen kun on kipua. Siltä varalta ettei ole erikseen neuvottu Miten tulisi hengittää niin ehdotan että hengität neljässä vaiheessa joista kaikki ovat yhtä pitkiä - eli sisäänhengitys-pidättäminen-uloshengitys-pidättäminen. Aluksi jokaisessa vaiheessa voi laskea mielessään esim. neljään jotta vaiheista tulee yhtä pitkiä. Ei tule hengittää liian syvään eikä liian nopeasti, vaan sen mukaan miten tuntuu helpoimmalta.

    VastaaPoista
  8. Sanon sulle sen, että ihmisenä sinua koetellaan epäoikeudenmukaisesti ammatinvalintasi takia. Hermokivuista sen verran, että kipu on merkki taistelusta ja sinulla on nuoren ikäsi takia toivoa selvitä hyvin. Ehkä se kipeä menetysasiasikin saa lopulta jonkin ratkaisun. Asiat selviää ajan kanssa. Älä aseta itsellesi paineita ja varo julkisuutta.

    VastaaPoista
  9. No kyllä se sulla tuo toipuminen ei herkkua ole. Onneksi kuitenkin taitaa kaikesta huolimatta mennä eteenpäin. Keho ei tietenkään pysy ennallaan kun pitkään on paikallaan, mutta kyllä se taas lähtee muokkautumaan uudelleen parempaan, kun pääset aikanaan sitä taas käyttämään :) Siihen maaliin nyt vaan suuntaat katseesi, etkä murehdi liikaa nykyistä tilaa, se on väliaikainen.

    Pidä nyt vain järki päässä ja tahto lujana! Hoitosi on varmasti parasta ja ammattitaitoisinta, mitä tässä maassa on tarjolla. Kaikkea hyvää sinulle!! Toivon, että ne päivät tulisivat pian, kun voisit viikko viikolta huomata olotilasi paranevan selkeästi kohti vähempiä kipuja ja lisääntyvää toimintakykyä.

    VastaaPoista
  10. Jatka taistelemista, sillä olet elämämisen arvoisen elämän ansainnut. Toivottavasti fyysinen ja myös henkinen tuska voisi edes joskus helpoittaa. En voi mitenkään auttaa, vaikka haluaisin, mutta silti toivon voimia jaksaa tuota paskaa.

    VastaaPoista