Turhauttavaa
Taas yksi raskas viikko takana. On juostu eri tutkimuksissa ja leikkurissa koko viikko, eikä vieläkään saatu mahaa kunnolla toimimaan... Aina kun ottaa kaksi askelta eteen, astuu kolme askelta taakse. Alan olla niin turhautunut ja vedetty äärimmilleen kärsivällisyyden kanssa, että melkein usko loppuu. Pakko elää päivä kerrallaan vaikka sisäisesti tekis mieli huutaa ja valittaa.. Kaipaan niin arkipäiväisiä asioita kuin käydä kaupassa. Hakea postin, syödä aamupalaa, nukkua omassa sängyssä, polttaa kynttilöitä. Tehdä kotona hyvää ruokaa ja käpertyä sen jälkeen sohvalle jonkun kainaloon... Luovuttaminen ei todellakaan ole vaihtoehto, mutta apua ystäviltä ja perheeltä tuun tarvitseen!! Onneks niitä löytyy.. Ja niin monesta tuntemattomasta on ollut apua, en ole yksin tämän järkyttävän helvetin kanssa jossa joudun elämään. Kukaan lääkäri ei ole hoitanut vastaavaa ja kaikki mitä tehdään on kokeilua ja "toivotaan parasta" osastoa. Onneks tunteen purkauksia ei tarvi estää ja voin huutaa niin paljon kun haluan! Se on eriasia jaksaako kukaa kuunnella....
Onneksi nää sun kirjotukset osoittaa, että pää on pysynyt kunnossa kaikesta huolimatta. Siitäkin huolimatta, että on varmasti tuntunut siltä, että se hajoaa tuossa rääkissä.
VastaaPoistaSe kyllä osoittaa sitä, että voimaa löytyy sisältä huonoillakin hetkillä. Pidä siitä kiinni :)
Tsemppiä Heidi nyt ja niin pitkään kuin sitä tarvitsee!
VastaaPoistaOlet mielessä päivittäin. Mukavaa, kun jaksat kirjoittaa kuulumisia, vaikka niitä kurjimpiakin.
Vielä tulee se päivä, kun saat tehdä tuota kaikkea niin, että se alkaa maistumaan puultakin.
Yhdyn Yksivaanäin kommenttiin - sinusta huokuu periksiantamattomuus ja siitä suuret respectit sinulle. Niinhän se on, että ei pidä vetää mitään naamiota kasvoille, että olisi ihan OK tapahtuneiden asioiden kanssa. Ei pidäkään olla - tuohan on aivan kamalaa. Ei tarvitse kantaa olen ihan fine -naamiota kasvoillaan. Pitää surra, itkeä, huutaa, raivota - purkaa se paha olo ulos kaikella mahdollisella tavalla. Ja samalla Luojan kiitos olla tyytyväinen siihen sisukkuuteensa ja periksiantamattomuuteensa, jonka piirteen onneksi omistaa kaiken keskellä. Voimia sinulle! <3
VastaaPoistaVoimia sinulle. Arvostan, että olit silloin paikalla, valinneena itsellesi uran jossa voit joutua uhraamaan paljon yhteiskuntamme hyväksi. Seuraan blogiasi säännöllisesti, hyvien kuulumisien toivossa, mutta lukien myös karummastakin menosta. En juuri tunne sinua, mutta olet ajatuksissani.
VastaaPoistaElämä osaa olla ihan helvetin epäreilua joskus. Mutta ehkä epäreilujen asioiden kokeminen ja läpikäyminen opettaa sen, miten hienoja elämän pienet asiat ihan oikeasti on. Ei todellakaan tarvi mahtipontisia elämyksiä sit ollakseen onnellinen. Huuda niin paljon kuin on tarpeen. Sulla on siihen oikeus, se on sulle terveellistä ja siinä se ihmissuhteiden laatukin punnitaan. Ne ketkä ei jaksa, ei ansaitse läheisiä ollakaan. Suosittelen sellasta pikku pätkissä kirjoitettua kirjaa kuin Elämänilon kirja. Siinä on itsestäänselvyyksien seassa jokunen kivakin ajatus jotka voi piristää mieltä hiukan.
VastaaPoistaOletko saanut vertaistukea? Facebookissakin on paljon kipuihmisten, selkä- ja niskavaivaisten yms kivusta kärsivien vertaistukiryhmiä, joissa saa tuulettaa tunteitaan ja keskustella muiden kipujen kanssa taistelevien kanssa.
VastaaPoistaVoisi olla hyvä sullekin, jollet jo ole jossain ryhmässä mukana!