Oikaisu

Olin niin häkeltynyt suuresta summasta että ajattelin voisinko itse tehdä sillä jotain hyvää. Tutkisteltuani pykäliä en voi luovuttaa osasta saamaani kerättyä rahaa kenellekään. Joten pyydän anteeksi antamaani kommenttia Iltalehdelle, jossa sanoin että antaisin pienen osan lastensairaalalle. Sitä en pysty toteuttamaan, muuten kuin itse tekemällä jotain tempausta, kuten juosta 100km minkä Tuomas teki minun hyväkseni, siitä olen ikuisesti kiitollinen hänelle. Muutenkin kun Tuomaksen kanssa juteltiin viime syksyn tummina iltoina, että hän haluaisi juosta ultrajuoksun minun hyväkseni, niin en ikinä uskonu että siitä tulee tällainen iso juttu.

Nyt aijon keskittyä täysillä vaan kuntoutumiseen, enkä halua antaa haastatteluja ennen kuin olen niin sanotusti virkavaatteet päällä. Suuresti pahoittelen antamaani kommenttia lehdistölle.

Onneksi sain tavata myös Hyvinkäällä perhettä joka menetti lapsensa sinä kauheana yönä. Olen iloinen että me tavattiin ja sain puhua teille. Olen kauhean pahoillani ettei me kerätty pelastaa teidän lastanne.

Kommentit

  1. Hyvä heidi nyt saat ainakin mun poitsit siitä että julkaisit tämän oikaisun mutta toisaalta me kaikki ollaan ihmisiä ja kaikille sattuu virheitä mutta niiden myöntäminen on monesti paljon vaikeampaa mutta nyt todellakin heidi katse kuntoutukseen että pääset siihen virkapukuun vielä joskus tsempiä t:Timo

    VastaaPoista
  2. Harmi, että sinun pitää oman kuntoutumisesi ohella miettiä, mitä muut ajattevat.
    Tärkeintä on paranemisesi! Kyllä Hyvinkään uhrit muistetaan, sinä olit heitä auttamassa.
    Voimia!

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä hieno tapahtuma oli ei sua voi ku kunniottaa ja siksi lähdin järkkäriksi tapahtumaan. Toivottavasti jatkat kuitenkin tätä blogia vaikket anna haastatteluja, pääasia että keskityt omaan hyvinvointiin.

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä sellasessa pyörityksessä että huhu huh.Jokainen voi vähän miettiä kohdallaan.Sen kaiken mitä tää on pienen ajan tuonut Heidille tullessaan,harva pystyy suodattamaan mikä on oikein ja mikä väärin.
    Annan tään olle omasta puolestani tässä,ja keskityn vain tähän alkuperäiseen.
    Eli Heidin blogiin.Toivon että jatkat tätä blogia,ja kertaan vielä että omalta kohdalta autan ja luulen pystyväni antamaan jotain,olen paininut parikymmentä vuotta näiden kipuasioiden kanssa,ollut kipuklinikan kokeiluissa ym.
    Mulla on toivottoman huono ulosanti näin kirjoitettuna tekstinä,mutta jos kelpaa koetan aina örveltää sen jotenkin siihen muotoon että sen ymmärtää muutkin kun minä : (
    Palaillaan taas kun on asiaa,hyvää päivänjatkoa sulle,ja kaikille täällä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä pitää allekirjoitaa kaikki tuo mitä Torsti kirjoitaa ihan kaikilta osin ja vielä pakko lisätä että ei mulla ainkaan ole mitään ongelmia saada selvää mitä sinä torsti kirjoitat mutta se vissiin johtuu siitä että itsellä vähän sma juttu tuon ulos annin suhteen ja mitä tuohon muuhun kirjoiteluun tulee niin minä kanssa keskityn tuohon pääasijaan eli heidin blogiin mutta nyt ei muuta hyvää syksyn jatkoa torsti ja kaikki muut täällä

      Poista
  5. Mahtava tapahtuma oli, mitä mediasta seurasin ja se, että itse Tasavallan Presidentti saapui henkilökohtaisesti paikalle, oli ihan mahtavaa. Olet ansainnut tämän tapahtuman ja mukavaa, että sait jutella lapsensa menettäneen perheen kanssa. Kaikkea hyvää sinulle. Vaikka et enää antaisikaan haastatteluita julkisuudessa, niin toivon, että jatkat tätä hienoa blogin päivittämistä ja kerrot kuulumisia. Meitä on lukuisia ihmisiä, jotka mielellään lukevat näitä. Känkkäränkköjäkin on joukossa, mutta älä heistä välitä. Sinulla on paljon tukijoita, muista se aina! :)

    VastaaPoista
  6. Lastensairaala on kerännyt paljon rahaa valtakunnallisella tasolla, ja vaikka ajatus on sinulta kaunis lahjoittaa heille myös, niin minun mielestäni voit kuitenkin hyvissä mielin hyödyntää saamasi keräysrahat hyvillä mielin itse :) Olet ne ihan oikeasti ansainnut! Ihmiset ketkä ovat lahjoittaneet "keräykseesi" ovat halunneet tukea juuri sinua kuntoutumisessasi. Samat ihmiset ovat saaneet myös mahdollisuuden tukea Lastensairaalaa niin halutessaan. Ota siis tämä kunnia hyvissä mielin vastaan! Mukavaa syksyä ja tsemppiä kuntoutukseen :)

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä Heidi! Oli kiva nähdä sinut eilen siellä Hyvinkään Urheilupuistossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Olen ylpeä ja kiitollinen että pääsin mukaan järjestämään tätä hienoa bulletproof tapahtumaa! Olin itse tuolloin kauheana yönä amarillossa töissä ja olen edelleen kiitollinen kaikille poliiseille jotka meitä sinne tuli auttamaan. Olisin halunnut eilen tulla moikkaamaan sua mutta näytti olevan sen verran pyöritystä että päätin täällä kirjoittaa terveiset, toivottavasti tulee perille! Paranemisia Heidi<3

    VastaaPoista
  9. Olen ylpeä ja kiitollinen että pääsin mukaan järjestämään tätä hienoa bulletproof tapahtumaa! Olin itse tuolloin kauheana yönä amarillossa töissä ja olen edelleen kiitollinen kaikille poliiseille jotka meitä sinne tuli auttamaan. Olisin halunnut eilen tulla moikkaamaan sua mutta näytti olevan sen verran pyöritystä että päätin täällä kirjoittaa terveiset, toivottavasti tulee perille! Paranemisia Heidi<3

    VastaaPoista
  10. Olen ylpeä ja kiitollinen että pääsin mukaan järjestämään tätä hienoa bulletproof tapahtumaa! Olin itse tuolloin kauheana yönä amarillossa töissä ja olen edelleen kiitollinen kaikille poliiseille jotka meitä sinne tuli auttamaan. Olisin halunnut eilen tulla moikkaamaan sua mutta näytti olevan sen verran pyöritystä että päätin täällä kirjoittaa terveiset, toivottavasti tulee perille! Paranemisia Heidi<3

    VastaaPoista
  11. Olen täsmälleen samaa mieltä kuin MNi. Me kaikki, jotka mahdollisuuksiemme mukaan osallistuimme tapahtumaan, halusimme yrittää auttaa nimenomaan sinua. Se, että halusit tukea Lastensairaalaa, osoittaa vaan kuinka hieno ihminen olet. Lisäksi se, että ette voineet tuona kauheana yönä pelastaa kaikkia on valitettavaa, mutta jos ette sinulle tuhoisin seurauksin olisi tulleet paikalle, niin uhreja olisi tullut todennäköisesti moninkertainen määrä. Me kaikki, joiden lapset tai läheiset olivat tai olisivat voineet olla silloin Hyvinkään keskustassa, tunnemme syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta sinua kohtaan.

    VastaaPoista
  12. fc kontu facebook sivulla ehdotinkin teitä foxell tyttöjen nappula vastaavaksi saisitte hommassa ainakin kuntoilua urheilu uranne saralta ja tekemistä urheilu alalla
    etsivät sellaista nuorille tytöille

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Terve tyttö.Missä mennään oletko laittanut ison vaihteen päälle.
    Eli miten on jumpat sujuneet.Oletko saanut jo normaalin olotilan takaisin?
    Varmaan ollut tää tapahtumarikas kuukausi on ollut aika vauhdikas?
    Siinä olis ite kullakin pureskelemista.Hyvää päivänjatko sulle ja muille bloggaajille!

    VastaaPoista
  15. Minua kanssa kiinostas miten on nyt mennyt kuntoutus ym muut jutut

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit