Mustakesä


Aloitetaan nyt vaikka siitä, kun pääsin kotiin. Kaikki vaikutti todella hyvältä. Olin fyysisesti ja etenki henkisesti hyvässä kunnossa täynnä tarmoa uuteen vuoteen. Olin luvannut itselleni että otan koiran heti kun se on mahdollista ja näin myös tein. Etsin vapaana olleita pentuja ja silmääni osui kaunis narttu pentu. Puoliksi sakemanni / shetlannin lammaskoira. Alle kaksi viikkoa löydöstäni tämä pieni lirulissu oli kodissani ja sai nimekseen Hera, kreikan mytologian mukaan Hera on rakkauden ja avioliiton jumalatar. Ja oikee jumalan lahjan se on ollutkin! Olen saanut siitä paljon energiaa ja voimaa. On ihana mennä kotiin kun se rakkauspakkaus on sielä vastassa...

Mistähän sitä aloittaisi taas.. Kesä ei ole todellakaan mennyt niin kuin piti. Kaikki siis aivan kaikki on mennyt pilalle. Kaikki suunnitelmat mitä olin päättänyt tehdä vietin jokaisen hetken sairaalassa. Toukokuun lopulla löydetyn leukemian takia. Se tuli aivan puun takaa, niin ku aivan suorilta jaloilta tipuin syvään syvään pimeään kuiluun. Näin masentunut en ole pitkään aikaan ollut. Tuntuu et mikään ei tunnu miltään ja kukaan ei tiedä miltä musta tuntuu. Enää en pysty esittää että kaikki olisi kunnossa. Nytkin itkua vääntäen mietin, mitä kaikkee oon menettäny. Jotkut asiat on niin turhia tiedän sen itsekin, että asiat voisi olla paljo huonomminkin, mutta niin se puristavan, viiltävän, murskatun sydämen palaneita riekaleita yritän pitää kasassa teipillä ja liimalla rakoilee tällähetkellä todella aika pahasti, niin kaikki tunteet tuntuu ylitsepääsemättömiltä ja sata kertaa suuremmilta mitä aikasemmin. 

Kommentit

  1. Vaikea on löytää sanoja joilla lohduttaisi niin etteivät ne kuulostaisi ontoilta tai joutavilta. Jos voisin niin lähettäisin pienen paketin täynnä voimaa sulle - muutakaan en osaa sanoa. Minun ja varmasti monen muunkin ajatukset ovat kanssasi.

    VastaaPoista
  2. Halaus! <3 Voimia ja tsemppiä ja kaikkea...

    VastaaPoista
  3. Hirveästi Voimia !! Olet joutunut kärsimään aivan liikaa. Ei ole sanoja.

    VastaaPoista
  4. Mä luen sun blogia ja muserrun :( minuakin leikattu isosti ja toivuin pyöräruolista kotiin. Mutta eipä pysty vertailemaan. Sä oot kova jätkä ja saatanan syöpä nöyrtyy vielä.
    -Aune

    VastaaPoista
  5. Tuntuu todella pahalta puolestasi, että yksi ihminen joutuu käymään läpi noin paljon vastoinkäymisiä. Toivottavasti olet löytänyt läheisten tuen lisäksi vertaistukea, joka toivottavasti helpottaa masennustasi. Syöpä näyttäisi useiden tutkimusten perusteella olevan liitoksissa stressiin, jota on varmasti riittänyt sinunkin elämässäsi viime vuosina. Tässä artikkeli, joka saattaa kiinnostaa: http://tieku.fi/laaketiede/uusi-tutkimus-stressi-siirtaa-syovan-turbovaihteelle. Toivottavasti sinulla on mahdollista keskustella aiheesta ja purkaa mieltäsi myös ihmisille, jotka saavat mielesi positiivisempaan suuntaan, kun sitä tarvitset. Ja toivottavasti löydät selviytymiseen ja syöpätaisteluun valmistavaa positiivista kirjallisuutta, sillä tukea ei voi koskaan olla liikaa. Kaikkea hyvää sinulle! Älä menetä uskoasi tulevaisuuteen, sillä sinä jos kuka olet vahva! Haleja <3

    VastaaPoista
  6. Heidi, lämpimiä halauksia sinulle. (Sanoja on niin todella vaikea löytää kaiken kokemasi jälkeen.) Toivonsäteitä lähettäen Hanna

    VastaaPoista
  7. Tällaista määrää kärsimystä ja koettelua on mahdoton käsittää. Voimia ja valoa sydämestä toivottaen <3

    VastaaPoista
  8. Voimia Heidi! Hetki kerrallaan <3

    VastaaPoista
  9. Voimia Heidi! Hetki kerrallaan <3

    VastaaPoista
  10. Jeesus auttaa, rukoile Jeesukselta voimia :)

    VastaaPoista
  11. Parannuin täällä vakavasta sairaudesta:

    http://www.healingrooms.fi

    VastaaPoista
  12. Jeesus auttaa, rukoile Jeesukselta voimia :)

    VastaaPoista
  13. Kristittynä rukoilen puolestasi Heidi, Uskomatonta kuinka elämä muuttuu sen jälkeen kun Jeesus astuu sydämeen, tiedän sen yli 20v kokemuksella. Toivon että näen sinut aikanaan taivaan kodissa jonne itse olen menossa tämän "vaelluksen" jälkeen. Siellä ei ole itkua eikä parkua, pelkkää iloa :) SIUNAUSTA HEIDI !

    VastaaPoista
  14. Voimia !!!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  15. Mä olen kyyneleet silmissä lukenu nyt kaikki nämä Sinun tekstisi täällä ja en voi kun ihmetellä että millä Helvetillä Sä oot jaksanu ja pystyny kestämään tämän kaiken.
    Oot ollu ihan äärimmäisen sisukas ja tottakai pakon edessä on ollu vaan pakko, jotta olet vielä täällä, mutta veikkaan että moni muu olis antanu periks jo aikaa sitte.
    En mitään niin toivo kun sitä että paranet ja että voit olla taas unelmatyössäsi ja pelikentillä. Kaikkea Hyvää Sulle Heidi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olis voinu vielä laittaa Lämpimin terveisin Lea 🙄

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  16. Mä olen kyyneleet silmissä lukenu nyt kaikki nämä Sinun tekstisi täällä ja en voi kun ihmetellä että millä Helvetillä Sä oot jaksanu ja pystyny kestämään tämän kaiken.
    Oot ollu ihan äärimmäisen sisukas ja tottakai pakon edessä on ollu vaan pakko, jotta olet vielä täällä, mutta veikkaan että moni muu olis antanu periks jo aikaa sitte.
    En mitään niin toivo kun sitä että paranet ja että voit olla taas unelmatyössäsi ja pelikentillä. Kaikkea Hyvää Sulle Heidi ❤

    VastaaPoista
  17. Hei Heidi!

    Näin sinut juuri A. Nybergin ohjelmassa. Voi mikä sisu sinussa onkaan sisällä! Hatunnosto myös äidillesi. Toivon sinulle aina vain parempia päiviä, vähemmän kipua ja tsemppiä opintoihin/työhön! Jos jaksaisin, tulisin nostamaan sen norsun päältäsi tai ainakin keventämään sen painoa... <3 Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäykky
      Heidi (älä nuku pommii!??)
      Kaimani ohjelman katselin ja eritoten kun tiäsin sinun olevan viaraana.Katkeroituminen ei saa vallita elämää. Viä kaikki voimat.Vihan ja inhon pitää purkaa vaikka lyömällä ovea tai seinää. Nyrkkeilyhanskat on hyvät siinä.Tosi ystävät jää vierelle kun on ongelmia ja läheiset kuten äitisi. Tosi ystävät sinä Heidi tiedostat? Onko oikea sulle hän? Nämä vuodet sen osoittivat. Silloin se ystävyys punnitaan. Jaksaako kaikki?Ystävän pitää olla valmis ottaa vastaan kaikki ne sinun tunteet siältä kopin sisältä jonne olet ne joutunu varastoimaan.Tämä "koppi" on sinun aivosi tallentamat tuntemukset asioista.Helppoa kirjoittaa näin kun niitä ei osaa itsekään kertoa toiselle. Edes arkiasioista. Kyllä eläin näyttää myös vahvuutensa ja antaa huolestumisen ja välittämisen tunteen ihmiselle josta välittää. Ruoka niille on kumminki tärkein.Sinulla on naisen vahvuus ja sitä arvostan.
      Rohkeutta sinulla on ja näin hymyä suupielessäsi.
      Blogissasi kirjoitat suomea puhtaalla taidolla. Olet oikella alalla ja siihen sinua kannustan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit