maanantai 9. joulukuuta 2013

Vaikeuksia.

Miten tän voi hyväksyä... Kaikki tuntuu epätodelliselta. Oon just aloittanut työt ja haluaisin olla sielä joka päivä. Nyt se ajatus tuntuu mahdottomalta, pääsenkö koskaan enää tärkeeseen tyhön, mitä kaikki ihmiset ei halua tehdä. Enkä pysty sanomaan ajatuksiani ääneen, kun leuat on lukossa, enkä saa suuta auki. Sillon on hieman vaikee puhua. Eikä kukaan ymmärrä mun elekieltä.. RAIVOSTUTTAvAA... Olen menettänyt hetkeksi tärkeän taidon, puhekyvyn! Onneks se on vaan väliaikaista. 

On ilta ja katson tv:tä, osasto on suhteellisen rauhallinen. Peiton alla alkaa tuntua lämpöä, melkein kuuma yhtäkkiä. Vilkaisin peiton alle ja jähmetyn sekunniksi. Mielessä virtaa ajatuksia, kuvia, tunteita. Oliko se nyt tässä, nytkö se lähtö tuli. Ei hätää, toistan itselle ja viittoan hoitajan paikalle. Hän kohahtaa "voi helvetti". Hän painaa nappia ja hälytys lähtee soimaan. Paikalle juoksee useita hoitajia ja lääkäreitä. Alle minuutissa olen irti laitteista ja hoitajat juoksevat vierellä. Kuulen sanoja "hätäleikkaus" ja "se ei kestänytkään". Saavuimme leikkaus-saliin ja otin syvään henkeä, kun minut siirrettiin leikkauspöydälle. Vaivun rauhalliseen uneen ja mietin "taistele".

3 kommenttia:

  1. Anteeksi, jos loukkasin sinua edellisellä kommentillani, olen siitä tosi pahoillani. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut satuttaa, se on asia jota en missään nimessä halua tehdä.

    Ei sitä oikein millään tunnu pystyvän käsittämään sitä tuskaa mitä olet joutunut kokemaan. Kaiken tekee entistä epäoikeudenmukaisemmaksi se, että vaikutat kaikin puolin niin hienolta ja hyvältä ihmiseltä. Halusi tehdä työtä ja vieläpä niin arvokasta sellaista eli poliisin työtä on suurta kunnioitusta herättävää. Itsekin pidän omasta työstäni erittäin paljon ja joskus kun olen eri syistä joutunut olemaan pidemmän aikaa poissa, sitä kaipaa takaisin töihin mahdollisimman nopeasti. Miten suurikaan kaipuusi töihin täytyy olla, tietysti kaikkien muidenkin asioiden lisäksi.

    Puhekyvyn menettäminen vaikkakin vain joksikin aikaa on pakko olla turhauttavaa kun ei tule ymmärretyksi. Ja miten pelottavalta sen on täytynyt tuntua kun joutuu yhtäkkiä hätäleikkaukseen kun ei tiedä tulevasta yhtään mitään. Päättäväisyytesi ja erityisesti taistelutahtosi on lannistumaton. Hetkessä sisäistit itseesi halun ”taistella” ja niin todellakin teit!

    VastaaPoista
  2. Paljon tsemppiä ja voimia toipumiseen Heidi.

    VastaaPoista
  3. Saaks kysyy et mikä se polttava / kuuma tunne oli Ja PALJON VOIMIA :) !

    VastaaPoista