sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kestäminen

Miten tätä kipua voi muka kestää.. "Ei hätää Heidi koita kestää". Miten vittu se onnistuu. Jalat on ku kusiaisia täynnä, jokka puree ja kusee, puree ja kusee joka puolelta jaloista!  Kantapäät on laitettu tulikuumaan puristimeen, niin ja ne kynnet on käännetty ja potkittu lasinsirpaleita sinne väliin. "Koita kestää" voi hitto ku helppo homma. Yritä vaan unohtaa se ja keskity hengittämiseen. Hohhoijaa joskus tuntuu ettei kellään ole pienintäkään havaintoo miltä hermokipu tuntuu. Paitsi tietysti ne tietää jolla on sitä ollut.. Mutta ei se paljo lohduta ku silitetään kädestä ja sanotaan vaan "koita kestää". Ääääääääää......

Tätä jatkuvaa kipua on kestänyt nyt yli 80 päivää, tai tietysti koko tän sairaala olon aikana oon ollu enemmän tai vähemmän kivuissa. Mutta nyt tän viimeesen tehoreissun jälkeen on ollut kaikista kovimmat kivut ikinä. Edes avonainen vatsa ei ollut näin kipeä. Ehkä siihen kipuun tottui ja turtui. Tähän hermokipuun ei vaan totu, ei oo yhtään helpompaa päivää, ei oo yhtään kivun taso muuttunut. Miten helposti yhden ihmisen koko elämä pystytään pilaamaan.... Vaan koska oli vihanen...

21 kommenttia:

  1. Sitten varmasti tekee gutaa kun parannut kokonaan ja kivut loppuu, olet vielä nuori joten on vielä vuosia vuosia jäljellä! Kannattaa ajatella positiivisesti, vaikka varmasti vaikeaa onkin kun jo 2 vuotta takana. Kärsivällisyys palkitaan.

    VastaaPoista
  2. tsemppiä ! ei ole mitään muuta mitä sanoa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Olen tätä kirjoitteluasi nyt seurannut. Ei yllätä yhtään tämänkertainen kirjoituksesi. Se vaan ei aina ole se paras keino hokea jotain, mitä "kuuluu sanoa" joka tilanteessa. Joskus auttajakin voisi myöntää, että ei osaa joka hetki sanoa mitään järkevää, todeta sen ja olla hiljaa välillä. Välittää voi ja sen ilmaista vaikka se suu ei aina auki olisikaan.

    Vaikea on tilanne auttajallekin tietysti, kun huomaa ettei voi mitään konkreettista tehdä ja menee ehkä vähän "lukkoon". Ymmärrä tuossa suhteessa varsinkin läheisiäsi, mutta avaa kanssa se suusi, kun oikein alkaa v...tuttaa.

    Mutta muista nyt, perkele, kun ihan suomeksi sen sanoo, että et ole ainoa, joka on läpikäynyt helvetillisen toipumisprosessin ja selvinnyt!! Se on vain pakko nyt jaksaa, silloinkin kun ei jaksa, niin jotenkin on vain mentävä läpi tuo helvetti. Ikävä kyllä sinulta ei kysytty haluatko, mikä on tottakai järjettömän epäreilua, mutta niin se aina on, kun joku ihminen loukkaantuu pahasti. Jokin päivä se vaan alkaa helpottaa. Silloin muutkin asiat alkavat taas kirkastua pikkuhiljaa.

    Jos säälit välillä itseäsi, se on inhimillistä! Mutta siihen ei vaan voi liian pitkäksi aikaa jäädä rypemään, vaikka mieli tekisi! On vaan potkittava jotenkin taas itseään eteenpäin. Jos et jaksa itse, pyydä silloin apua.

    En tunne sinua, tuntemasi kivut voin vain kuvitella, valehtelisin jos sanoisin vuodattaneeni kyyneleitä (varmaan olen kyynistynyt liikaa vuosien varrella). Mutta olet ajatuksissa ja toivon pelkkää hyvää sinulle. Kun jotenkin pystyisi osoittamaan myötätuntoa ja sopivasti potkimaan takamukselle ja eteenpäin... kirjoittamalla on vaikea ilmaista kaikkia asioita kuten ajattelee.

    Mutta vaikka miten syvissä vesissä välillä uisit, niin pidä se pää jotenkin pinnalla, jossain vaiheessa se vaan alkaa helpottamaan.

    VastaaPoista
  5. Itselläni on silloin tällöin hermokipua vasemmassa kädessäni, joka vammautui syntyessäni, joten tiedän miltä se omalla kohdallani tuntuu. Ja se seikka, ettei siihen kipuun tosiaan auta yhtikäs mikään kivunlievityskeino, tekee siitä vieläkin vituttavamman seuralaisen. Olen monesti sanonut, etten todellakaan kestäisi, jos mulla olisi hermokipua jatkuvasti. Ja silloin kun sitä on, olisin valmis hakkaamaan vasemman käden irti, ellen tietäisi että hermokipu jatkuisi siitä huolimatta haamusärkynä.

    En tiedä, mikä suhtautumisesi uskonasioihin on, mutta rukoilen puolestasi. Olen pappi, enkä itsekään ymmärrä, miksi toisille annetaan niin paljon kipua, vaikeuksia ja kärsimystä. Tätäkin blogia lukiessa tulee mieleen että kyllä sitä kärsimystä kerta kaikkiaan joillekin kasataan ihan liikaa.

    Siunausta.

    VastaaPoista
  6. Pakko lisätä, että varmaan tällä hetkellä kaikki kirjotukset voivat tuntua sanahelinältä ja mielessä voi olla, että mitä tuokaan tai tuokaan tajuaa mistään mitään. Mutta usko se, että jos jotenkin voisi auttaa oikeasti, niin ei tarvitsisi kahta kertaa pyytää.

    Toivon todella, että jaksat pitää jotenkin pintasi ja että lääkärit eivät jätä mitään kiveä kääntämättä, kun pyrkivät helpottamaan kiputilojasi. Ja että työnantajasi katsoo myös, että se todella tapahtuu. Vaikka poliisin ammattiin kuuluu riski, niin kyllä valtion velvollisuus sitten riskin toteutuessa on todella hoitaa asia niin, että loukkaantuneen harteille ei jää taistella kaikesta itse sairasvuoteella. Tai omaisten, vaikka he varmasti tekevätkin minkä vain voivat joka tapauksessa.

    Tämä on just näitä tilanteita, että mitä ihmettä oikein sanoisi... mikä ei tuntuisi kornilta tai kliseelta? Toivon vain, että miten ikinä sen teetkin, hiljaa, itkien tai huutaen, kiroten kuin rantapiru.... aivan sama miten, mutta toivon, että jotenkin nyt pusket päivästä toiseen ja jossain vaiheessa alkaisit huomata, että se kipu alkaa helpottaa. Muuta tässä ei omalla osalla voi, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  7. Hei! On hyvä että kerrot omin sanoin todellisuuden, totuuden siitä kohdasta, jossa nyt olet. Toivon että sanasi kuulee ja lukee edes yksi "höyrypää" joka näin tosien ja kipeiden sanojesi edessä tajuasi, ettei hän ole itse koskaan purkamassa vihaansa ja raivoaan yhtä järkyttävällä ja sairaalla tavalla kuten tämän tilanteen alkuunsaattaja!

    Valvoin tuona yönä netissä jotain tehden ja uutinen kerrallaan valvoin läpi yön järkyttyneenä, mitä lapsuuteni lähikaupungin yössä, niin tutuissa maisemissa tapahtui. Tyrmistys, järkytys, ahdistus, oksetus, suru, niin suuri tarve yrittää jotenkin auttaa, tukea, suojella nuoria, joita tilanne oli hirvittävällä voimalla ruhjonut.

    Muistin rukouksin, isompia käsiä tai sanoja en tiedä. Olin miettinyt tässä ajan saatossa, miten juuri sinä olet selvinnyt, mutta media ei ollut enää aikaan sanonut mitään. On hyvä, että olet itse alkanut sanoittaa, teet tilanteen näkyväksi. Sinä voitat! Se tekee kipeää. Se vie aikaa. Mutta sinussa on niin vahva elämän voima ja tahto, se nostaa sinut ylös!

    Voimia! Iloa jokaisesta askeleesta, pienestäkin. Toivoa! Uskon että meitä on täällä useampia, jotka sinua hengessämme tuemme ja kannustamme! Et ole unohdettu, etkä ole yksin. <3 <3 <3

    VastaaPoista
  8. Ja ennen muuta on todella tärkeää, että sanoitat todellisuuden omin sanoin, omin tunnoin juuri sellaisena kuin sen itse koet, näet ja elät!

    Ettet huku toisten hokemiin tai toisten kokemiin,
    vaan saat omin sanoin omat tukevat jälkesi todellisuuteen!

    Totuus tekee vapaaksi ja sitä kautta aukeaa voima ja tie eteenpäin!
    Uutta päivää ja valoa kohti! :)
    Halaisin jos voisin!

    VastaaPoista
  9. Mitäpä voisi tähän sanoa: Olen muistanut sinua rukouksissani siitä päivästä lähtien, kun kuulin uutisissa karmean tapahtuman. Muistan yhä.

    VastaaPoista
  10. Hyvin mielelläni pitelisin sinua kädestä tai jalasta jos se vaikka karkottaisi ne kusiaiset jotka polttelee.

    VastaaPoista
  11. "Meille jokaiselle annetaan vain sen verran mitä jaksamme kantamaan." Olet ehkä vahvin ihminen mitä tiedän.

    VastaaPoista
  12. Äitisi tuntien, tiedän että selviät, menet läpi vaikka harmaan kiven. Ajatuksin mukana edelleen Tiina

    VastaaPoista
  13. Heidi ajattele niitä kahta nuorta jotka makavat arkussa, mutta sinä olet meidän kaikkien kanssa taistelemassa tässä julmassa maailmassa.Säilytä rauhallisuus ja positiivinen ajattelu vaikka kuinka vaikea tilanne olisi edessäsi.Helppoa se on kirjoittaa ja sanoa enkä ole sinun tilanteessa, mutta toivoin että tämä saisi vähänkin toivoa sinun paranemiseen.Et ole yksin vaan me kaikki olemme kanssasi.Kiitos tästä blogista,odotan uusia julkaisua ja jaen blogisi eteenpäin jotta ihmiset vähänkin alkoisivat arvostaa ja kunnioittaa toisiaan enemmän.
    T: 26v kundi

    VastaaPoista
  14. Kyllä SÄ selviät läpi ton pirullisen helvetin!

    VastaaPoista
  15. Sä olet soturein ihminen josta oon koskaan lukenut tai kuullut. Mä toivon koko pienen sydämeni pohjasta että sä toivut ja paranet. Että jonain päivänä sulla ei enää ole kipuja, vaan voit heittäytyä täysin johonkin tekemieen tai tunteeseen, keskittyä ilman että kipu tunkeutuu tajuntaasi. Toivon että pääset kävelemään, juoksemaan, pyöräilemään - tuntemaan vauhdin hurmaa ja tuulen kasvoilla.

    Sun tarinasi on korvaamattoman tärkeä ja kertoo rohkeudesta ja sisusta jollaisista kuulee lähinnä kirjoissa ja elokuvissa. Sussa palaa ihmeellinen, elämänjanoinen tuli. <3

    VastaaPoista
  16. Heidi, olen seurannut blogiasi lähes alusta asti. En ole löytänyt sanoja, joilla loihtisin sinulle lohdutusta tai toivoa, niin puistattavan väärin on se tila, jossa joudut nyt elämään.

    En tiedä hermosärystä mitään, mutta olen seurannut siskoni 9- vuotiasta poikaa taistelussaan erittäin harvinaisen perinnöllisen sairautta vastaan. Hän sai elää pienen pojan elämää ekka luokkalaisensi asti, nyt hän on jo hengityskoneessa kipuinensa joihin ei lääkitystä ole löytynyt. Valitettavasti sairaus johtaa väistämättömästi kuolemaan. Lääketiede ei ole vielä löytänyt keinoa parantaa sairautta. Kyse on enää viikoista.

    Miksi halusin tämän jakaa Sinun kanssa? Olet joutunut kärsimyksiin, joihin kenenkään meistä ei koskaan tulisi toisen aiheuttamana joutua. Olet menettänyt sairaalassaolo aikanasi paljon hienoja hetkiä, joita olisit voinut viettää ystäviesi ja läheistesi kanssa. Se on käsittämättömän epäreilua ja kipusi ovat varmasti sietämättömiä, mitä on millään järjellä vaikea edes ymmärtää. Olet joutunut käymään läpi lukemattomia leikkauksia ja kun vihdoinkin valoa on tunnellin päässä tulee uusi romahdus.

    Mutta sinulla on Heidi toivoa. Toivoa siitä, että joskus tämä helvetti loppuu. Että voit joskus elää mielekästä elämää ja selviät vammoistasi; niin henkisistä kuin fyysistä, niin hyvin kuin se on mahdollista. Sinulla on myös mieletön tahto ja selviytymisen halu, siihen sinua tsemppaavat läheiset ja joukko täysin tuntemattomia ihmisiä, kuten minä. Toivon sydämestäni sinulle vielä jaksamista päivä kerrallaan sekä helpotusta niihin raastaviin hemokipuihin

    VastaaPoista
  17. Jaksuja! ♥Sanattomaksi ja nöyräksi vetää! Olet todellinen taistelija! ☆

    VastaaPoista
  18. Toivottavasti on välillä edes helpompia hetkiä ☆

    VastaaPoista
  19. Hermokipu on kettumaisempia juttuja mitä voi olla, sitä kipua ei kukaan ymmärrä jos sitä ei ole kokenut :( itsellä alkoi auttamaan hermojuuripuudutus, toinen kerta vei kivusta noin 50%. Nyt kun ei hermokipu enää vie järkeä niin alkaa elämä voittamaan, tän osittaisen kivun vielä kestää kun tietää miten paha tilanne oli aiemmin. Et iha hemmetisti tsemppiä ja jos ei ole jo kokeiltu puudutusta niin lämpimästi suosittelen!

    VastaaPoista
  20. Hermokipua toista vuotta kokeneena tiedän, että se on täyttä helvettiä kellon ympäri. Hermot paranee hitaasti, mutta paranee kuitenkin hiljalleen. Tiedän ettei tämä ajatus juuri tällä hetkellä lämmitä yhtään, mutta helvetillisen kivun ei tarvitse kuitenkaan olla lopullista. Älä anna pahalle sitä valtaa, että pilaa elämäsi kokonaan vaikka kipu hirveää onkin. Katkeruus on pahinta henkistä myrkkyä itselle. Toivon ja uskon, että paha saa lopulta palkkansa. Tsemppiä kovasti.

    VastaaPoista