VIHDOINKIN!!!

Nyt tunnen vihdoinkin olevani siinä paikassa elämässäni, että jaksan alkaa taas pitää blogia! Haluan jatkaa avaamalla elämää taas vähän samaan tyyliin kuin silloin, kun elämä ei ollut niin parhaissa mahdollisissa kantamissa. Nyt asiat ovat onneksi paljon paremmin, mutta vielä on paljon ongelmia esimerkiksi kipulääkkeiden kanssa, josta haluankin kertoa jatkossa enemmän, esimerkiksi niiden lopettamisen vaikeudesta ja riippuvuudesta ylipäätään. Lisäksi haluan pitää tätä kanavana mihin voin jatkossakin purkaa tunteeni/tuntemukseni arjesta ja kaikesta mahdollisesta, mikä nyt sillä hetkellä ärsyttää tai huvittaa eniten.  

Kärsin edelleen voimakkaista hermosäryistä jaloissa. Olen tajunnut kuitenkin sen, että iso osa kipu tuntemuksistani ovat kuitenkin psykologisia. Kärsin oletettavasti ainakin "kipujärjestelmän yliherkkyydestä", mikä saattaa kuulostaa oudolta, mutta olen tutustunut lähiaikoina paljon neuropaattiseen kivun kirjallisuuteen ja olenkin saanut sieltä paljon silmiä avaavaa tietoa. Olen aloittanut meditoimaan saadakseni mieleni rauhoittumaan kipu tilanteen hallinnassa. Lisäksi olen kokeillut alkaa kirjoittaa tuntemukseni ja tunteeni ylös paperille, kun kipu alkaa voimistumaan. Aina tämä ei tietenkään toimi ja haluankin oppia tunnistamaan, mikä asia, tai millainen tilanne ajaa minut siihen, että alan haluta kipulääkettä. Onko se vain tavaksi tullut asia vai vaikuttaako siihen sen hetkinen mieliala tai jokin muu, mikä saa minut täysin menettämään kontrollin ja ahdistumaan, jos en saa kipulääkettä juuri sillä hetkellä. Pystyn jopa "luomaan" itselleni tunteen vieroitusoireista. Kyllä, se on mahdollista! Se tekee elämästäni välillä yhtä helvettiä ja siihen haluan muutoksen! En suostu elämään enää kipulääkkeiden "talutushihnassa", vaan haluan olla itse oman elämäni herra. Kokonaan en varmaan kipulääkkeistä pääse eroon, koska kyllä se oikea kipu siellä on, mutta ainakin haluan pystyä vähentämään ne minimiin.   

Haluan tässä blogissa kertoa, mikä on auttanut minua ja saada mahdollisesti tietoa, mitkä ovat teitä auttaneet menetelmät kipujen hallitsemisessa. Jos tästä blogista on jatkossa apua edes yhdelle ihmiselle, joka kärsii neuropaattisesta kivusta niin minun työni on tehty!     

Kommentit

  1. Hyvä, hyvä...seuraan siis jälleen. Itse olen kans tutustunut kroonisen kivun mekanismiin ja lääkkeisiin. Juuri nyt on viekat päällänsä, kun yritän jättää opioidit pois. Tuskainen yö siis edessä. Mut ei oo kiva 4 tunnin välein muistaa lääkkeet tai sit alat palella ja...

    VastaaPoista
  2. Sinä ihana periksi antamaton ja sisukas nainen. Itselläni tämä kesä on ollut kamala kipujen suhteen kiitos hra Fibromyalgian välillä tuntunut kuin jalkapohjat halkaistaistaisiin. Niitä on sitten teippailtu ja fyssari hieronut. Kai se on se pohjalainen luonnekin mikä auttaa meitä. Ja just tuo että, yrittää kääntää huomion pois kivusta. Myös stressi pahentaa itsellä kipuja joten kai minunkin kivuista osa on psykosomaattisia. Ihanaa loppu kesää sinulle Heidi!

    VastaaPoista
  3. Täälläkin löytyy (edelleen)Helppiä 🙂Kuten tähänkin asti 👍 t:setämiäs 🤭

    VastaaPoista
  4. Voimia Sinulle, Heidi! Olet sisukas, ihmeellimen. 💪👍❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit